hide - MISERY
Kurjuutta ja sitruunajäätelöä. Misery -single tiukassa arviossa.

Heti alkuun on sanottava, ettei singlen nimikkokappale Misery onnistu vakuuttamaan. Mukavan popahtava kappale omaa muutamia mukavia riffejä mutta siihen kappaleen harvat ansiot melkein jäävätkin. Kappale on täysin tyypillistä hideä, mikä on sinällään huono asia sillä kappale ei erotu juuri mitenkään aikaisemmasta tuotannosta. Muun muassa hiden aikaisempi single, Tell Me vakuutti ainakin minut paljon suuremmin mukavan leppoisalla popillaan. Miserystä puuttuu se jokin, se pieni vaikeasti kuvailtava asia mikä muuttaa keskinkertaisen kappaleen loistavaksi kestohitiksi, klassikoksi.
Misery-kappaleen pahimmaksi asiaksi on sanottava sen paha tapa junnata paikoillaan. Tuntuu että että koko kappale olisi saman pienen hetken jatkuvaa toistoa ilman erilaisia kohtia, kuin kokoajan toistuva kertosäe. Kappaleen C-osio nousee kappaleessa vahvasti plussan puolelle ja pelastaa edes vähän Miseryä hide-massan keskeltä. Tämän lyhyen osion jälkeen kuitenkin palataan taas, jälleen kerran, siihen samaan kohtaan mikä ehdittiin kuulemaan jo aiemmin turhan monta kertaa.
Tunnelma on kuitenkin asia mikä Miseryssä todella onnistuu. Aikaisemmin mainitut kitarariffit toki toimivat, mutta ainoastaan kappaleen hyvänoloinen tunnelma onnistuu antamaan Miserylle jotakin oikeaa, kunnolla positiivista merkitystä kappaleena. Kaiken tämän kritisoinnin jälkeen on kuitenkin syytä huomauttaa, että Misery ei ole erityisen huono kappale hideltä. Se on kuitenkin niin samanlainen kuin moni muu Matsumoton sävellys, ettei se juurikaan jää mieleen.
Kun Misery-singlen toinen kappale, LEMONed I Scream pärähtää soimaan tuntuu että koko maailma räjähtää ympärillä. Funkkaavat instrumentit lähettävät kuuntelijan leijailemaan pitkin taivasta ja kuuntelemaan hiden tuttua nasaaliääntä miksattuna versiona.
Yksinkertaisesti sanottuna LEMONed I Scream tekee kaiken, mihin Misery ei kyennyt. Hauskat, leikittelevät soittimet luovat happotrippiä lähentelevän saundin johon hide laulaa hymyä herättävän tarinan huumeiden käytöstä sekä tietenkin sitruunajäätelöstä. Kenties maailman parhaan kesäbiisin tittelistä taisteleva LEMONed I Scream huokuu hyvää mieltä ja miltei pakottaa kuuntelijansa sulkemaan silmänsä ja hymyilemään musiikin tahtia kuunnellessa. Tässä tapauksessa singlen 2. kappale täyttää tarkoituksensa täysin ja ylittää nimikkokappaleen ylivoimaisesti.
Jos Misery-single ei omaisi loistavaa LEMONed I Screamia, ei sen hankintaa voisi helposti kellekään suositella. Keskinkertaisuuteen hukkuva nimikkokappale ei pahemmin säväytä vaikka hetkellisen hyvän mielen onnistuisikin tuomaan. Singlen 2. kappale kuitenkin vaatii levyn hankkimista jokaisen hide-fanin levyhyllyyn, sillä sitruunajäätelön käyttöikä on pitkä.

















