Zilch - 3.2.1

arvostelu - 02.05.2008 15:00

Mitä yhteistä on japanilaisilla avaruuspunkkariapinoilla, lennokkailla kitarariffeillä sekä nasaaliäänellä?

Hideto Matsumoton ura oli varsin monipuolinen. Saver Tigerin perustajana aloittanut ja siitä X Japanin kitaristiksi ja soolouralle siirtynyt hide loi useiden levyjen täydeltä valtavirrasta poikkeavaa sekä musikaalisesti nerokasta rockia. Elämänsä loppuvaiheilla Matsumoto perusti Yhdysvaltojen valtaamista varten lähinnä länsimaisista artisteista kootun Zilchin, mutta poistui maailmasta ennen ensimmäisen albumin, 3.2.1:n valmistumista. Zilchin muut jäsenet kuitenkin hoitivat levyn miksauksen loppuun ja näinollen levy saatiin julkaistua heinäkuussa 1998. Miltä levy sitten kuulostaa ilman hiden kultaisen kämmenen lopullista kosketusta?

Zilch eroaa varsin vahvasti aikaisemmasta hidestä, vaikkakin osa 3.2.1:n kappaleista on Matsumoton aikaisemmasta tuotannosta tuttujen sävellysten mixauksia tai vanhan tavaran, kuten riffien, kierrätystä. Muun muassa ”What's up Mr. Jones?” on uudelleen sanoitettu X Japanille tehty kappale Drain. Levyn äärimmäisen vahvaksi vedetty industrialmaisuus kuitenkin luo 3.2.1:n kappaleille oman alkuperästään irtonaisen, hyvin vakavan ja tummasävytteisen maailman missä seksuaaliset obsessiot, pettymykset sekä sydänsurut ovat arkipäivää. Kaikki kuitenkin tehdään eräänlainen virne kasvoilla, mm. sanaleikeillä luotuna. Ainoastaan albumin 4. kappale, Space Monkey Punks From Japan antaa levylle hieman kevyemmän hengähdystauon muun sisällön iskiessä otsalohkoon jumalattomalla voimalla.

Kirjoittajan subjektiivisessa mielessä levyn ehdottomia helmiä ovat nopeaa industriaalirokkia edustava Psyche, jonka kitarat ja kertosäe jäävät kummittelemaan mieleen tuntikausiksi sekä What's up Mr. Jones? jonka David Bowieen liittyvät lyriikat aiheuttivat monia virnistyksiä nerokkuudessaan. Koko albumin aloittava Electric Cucumber kuin myös sitä seuraava Inside the Pervert Mound ovat periaatteessa kollaaseja koko levyn sisällöstä. Sähkökitarat, rumpukomppimaiset äänet sekä hiden nasaaliääni yhdistettyinä sadistisiin sekä perverssimäisiin sanoituksiin näyttävät koko levyn sisällön muutamalla kappaleella.

Vaikka levylle onkin valittu sopiva, suhteellisen yhtenäisenä pysyvä saundi on tällä valinnalla myös negatiiviset puolensa. Levy tuntuu toistavan itseään varsin pahasti joidenkin kappaleiden kohdilla, tästä esimerkkeinä vaikkapa Pose sekä Hey Man So Long. Vaikka kappaleissa ei itsessään ole juuri vikaa, ne ovat niin samantyyppisiä verrattuna muuhun levyyn etteivät ne juuri erotu omaksi edukseen.
Levyn yleinen saundi on hieman rosoinen, mikä ei toimi kaikissa kappaleissa. Jo aikaisemmin mainitussa Electric Cucumberissa se tuo kappaleelle vielä entistä paremman fiiliksen kuten muutamissa muissa, mutta joissakin kappaleissa kuulostaa siltä ettei levyä ole työstetty tarpeeksi parhaan mahdollisen saundin aikaansaamiseksi. On vaikeaa sanoa onko tarkoitus ollut tämä alusta asti, vai ollaanko tähän päädytty hiden kuoleman vuoksi.

Yhteenvetona voisi sanoa, että Zilchin 3.2.1 on industrialrock-levynä erinomainen ja omaperäinen, hiden normaalista tuotannosta eroava teos mutta erinäisiä hutilyöntejä tulee nauhoituksen tason sekä toiston kohdalla. Pienet viat eivät kuitenkaan pilaa tätä levyä täysin, ainoastaan naarmuttavat sen muuten erinomaista julkisivua. Tällaisten levyjen vuoksi Hideto Matsumoto muistetaan yhä.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvät teemat

hide 13.12.1964 - 2.5.1998



mainokset
  • SYNC NETWORK JAPAN
  • Chaotic Harmony
  • euroWH