DEATHGAZE - insult kiss me
DEATHGAZEn ensimmäinen julkaisu paluun jälkeen. Täyttikö basisti laulajan vaatimukset?
Tammikuussa julkaistu insult kiss me on bändin ensimmäinen julkaisu kokopitkän albumin jälkeen, joka julkaistiin vuonna 2006. Sinkku alkaa nimikkokappaleella insult kiss me. Kyseinen kappale on aivan uunituore, ja ensimmäiseksi yllättää Ain ääni. Ai kuulostaa lähestulkoon samanlaiselta kuin bändin aikaisemmat vokalistit Hazuki ja Sou, mikä on hämmästyttävää. Kappaleen alku kuulostaa juuri deathgazen tyyliseltä voimakkaiden rumpujen ja rankan kitarariffin kera, mutta lähestyttäessä kertosäkeistöä kappale osoittautuukin hieman rauhallisemmaksi. Kappaleessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta jostakin syystä se ei vain vakuuta bändin loistokappaleiden tavoin, vaan jää hieman keskinkertaiseksi.
Toisena kappaleena on uusi versio aikaisemmin genocide and mass murderillä julkaistusta kappaleesta disease. Instrumenttiosuudet eivät sinänsä kuulosta yhtään erilaisilta, mutta laulajan vaihtuessa vokaaliosuudet tuovat erilaisuutta kappaleeseen. Suureksi ihmetykseksi Ain ääni on vielä syvempi ja pehmeämpi kuin Soun, mutta hänen huutonsa ja örinänsä jäävät hieman laihoiksi. Huudot kuitenkin hoitavat hommansa ja kappale loistaa entisestään osioissa, joissa Ain puhdas ja upea ääni pääsee esille.
Samannimisellä maxi-singlellä aikaisemmin julkaistu CHAOS on DEATHGAZEn yksi sekopäisimmistä, nopeimmista ja rankimmista kappaleista. "Lauluosuudet" koostuvat lähes pelkästään mielipuolisilta kuulostavista huudoista ja entinen versio kappaleesta toimi mainiosti Soun "huutamana". Instrumentaaliset osuudet kuulostavat diseasen tavoin aika lailla samalta, mutta ehkä hieman hiotummilta. Kappaleen ollessa näinkin rankka eivät Ain mylvinnät yllä aivan Soun tasolle, eikä Ain ääni dominoi koko kappaletta kuten Sou edellillä versiolla. Kappale edustaa kuitenkin hieman uudenlaisempaa DEATHGAZEä, ja voi olla, että Ai haluaa tarkoituksellisesti tehdä eron hänen huutojensa ja Soun välille.
Single on mainio hankinta DEATHGAZEn tai hieman rankemman musiikin faneille. Kappaleet pysyvät vieläkin lujasti bändin ominaisen soundin raameissa, vaikka uusi kappale, insult kiss me, edustaakin hieman rauhallisempaa tuotantoa bändiltä, joka mielestäni osoittaa haluavansa tuoda esille monipuolisuuttaan. Saa nähdä, mitä uutta kaksi tulevaa singleä tuovat tullessaan.














