the studs - studs

arvostelu - 13.06.2007 15:00

Arvostelussa the studsin juuri julkaistun minialbumin B-versio.

Monen mielestä tämän vuoden ehdottomasti kiinnostavimpiin tulokkaisiin kuuluva the studs on vihdoin julkaissut ensimmäisen minialbuminsa. Bändin tekee mielenkiintoiseksi tietenkin jäsenten entiset aktiviteetit, sillä jokainen heistä on ennen the studsia ollut enemmän tai vähemmän tunnetuissa bändeissä; vokalisti Daisuke on tuttu Kagerousta, kitaristi aie deadmanista, basisti Yukino GULLETista ja rumpali Hibiki Blastista, sekä monet heistä ovat toimineet muissakin länsimaissakin asti tunnetuissa bändeissä aiemmin, toisinaan yhdessä ja toisinaan erikseen. Vaikka jokainen yllämainituista bändeistä onkin kuulunut rankemman musiikin edustajiin, kaikki olivat silti tyyliltään melko erilaisia, mikä on varmasti asettanut monenlaisia odotuksia ja ennakkokäsityksiä the studsia kohtaan.

the studsin virallisille sivuille ilmestyi yksi kerrallaan sampleja jokaisesta biisistä jo paljon ennen levyn julkaisua. Vaikka tämä helpottikin studsinnälkäisten odotusta huomattavan paljon, näytekappaleiden perusteella minialbumi ei tuntunut aina kovinkaan eheältä kokonaisuudelta. Mielipiteeni kuitenkin muuttui päästyäni kuulemaan levyn kokonaisuudessaan alusta loppuun asti; monissa kappaleissa on huomattavissa vaikutteita jäsenten edellisiltä bändeiltä, mutta koko levyn kuultuani se ei enää tuntunut häiritsevältä ja vaikutteita olikin paljon vähemmän kuin lyhyiden pätkien perusteella olin kuvitellut. Kaikki neljä jäsentä ovat kokeneita muusikoita ja osa heistä on soittanut samoissa bändeissä aiemminkin, joten se ihan oma yhteinen sävel on selvästi jo aluillaan ja varmasti hioutuu valmiiksi jo hyvin pian.

Ensimmäinen kappale, false the skin, aloittaa menevällä, itseäni hieman deadmanin tyyliä muistuttavalla kitarariffillä, kuuluvalla bassolinjalla sekä Daisuken Kagerou-aikoihin verrattuna melko muuttuneilla vokaaleilla. the studs on tunnelmaltaan hieman rankempaa kuin Kageroun viime vuosien julkaisut, lähempänä deadmanin tunnelmaa, josta voinemme pitkälti kiittää aien deadmanin ajoilta lähes muuttumatonta, rouheata kitarasoundia. Daisuke tuntuu ottaneen asiakseen muuttaa laulutyyliään enemmän tähän the studsin esittelemään uuteen, rankempaan tyyliin sopivaksi, ja kuulostaa puoliksi karjuvan koko kappaleen ajan. false the skiniin tyyli kuitenkin sopii erittäin mainiosti, ja vaikka kappale ei yllä levyn parhaimmistoon, on se silti toimiva kokonaisuus ja hyvä aloitus studs-minialbumille, esitellen bändin - ainakin tällä levyllä - yleistä äänimaailmaa.

Levyn toinen kappale, disclosure, ei aluksi tuntunut kovinkaan erikoiselta, mutta totuttuani tyyliin se nousikin yhdeksi suosikeistani. Bassolinja on entistä vahvempi ja kappale on tyyliltään hyvin menevä ja mukaansatempaava, mutta toisaalta samalla rankka. Kappale onkin toinen levyn rankimmista biiseistä. Daisuke jatkaa uudella karjumistyylillään, mikä tuntuu sopivan tähän kappaleeseen vielä paremmin kuin edeltävään. disclosure on hyvillä kitarariffeillä varustettu kappale, jonka laittaa mielellään uudelleen soimaan heti perään huolimatta siitä, että disclosuren jälkeen tuleva rain drop kuuluu ainakin omiin henkilökohtaisiin suosikkeihini tällä minialbumilla. disclosure ei siis jää paremmuudessa kovin kauaksi rain dropista, ellei yllä peräti samalle viivalle, vaikka onkin tyyliltään hyvin erilainen.

Rankkaa disclosurea seuraava rain drop on yksinkertainen, mutta hyvin kaunis kappale, jossa kuulija pääsee jälleen kuulemaan Daisuken herkempiä, pehmeämpiä vokaaleja. Biisin tunnelma on rauhoittava ja hiljainen, toisaalta itseään hieman toistava, mutta silti kulutusta kestävä. Kappale on myös melko varmasti mielipiteitä jakava, sillä monet eivät tunnu sulattavan sitä, että rock-bändi tekee hitaan "hempeilybiisin." Vastaavanlaisia biisejä löytyy kuitenkin niin Kageroulta kuin deadmaniltakin, joten täysin odottamattomissa se ei ollut, ja kappale tuo omalta osaltaan mukavaa monipuolisuutta levylle.

studsin neljäs kappale spread from sister onnistui yllättämään jatkamalla rauhallista ja hiljaista tyyliä, mutta tällä kertaa jonkinlaisilla blues-vaikutteilla varustettuna. "Ensijärkytyksen" jälkeen kappale alkoi kuitenkin vaikuttaa erittäin hyvältä, ja onkin sittemmin muodostunut disclosuren ja rain dropin ohelle yhdeksi suosikeistani. Daisuken vokaalit ansaitsevat jälleen täydet pisteet tämänkin kappaleen kohdalla; hän osaa laulaa toisaalta riittävän tunteellisesti, mutta silti tietyllä tavalla varautuneesti, juuri tämänkaltaiseen kappaleeseen sopivalla tyylillä. spread from sister on myös siinä mielessä onnistunut, että sitä kuunnellessa ei tule mielleyhtymiä jäsenten edellisiin bändeihin, vaan kappale tuntuu juuri nimenomaan the studsilta eikä miltään muulta - vaikkei sikäli tyyliltään maailman omaperäisin olisikaan.

Toiseksi viimeisenä levyltä löytyy thursday, jonka bändi myös valitsi ikään kuin esittelykappaleekseen tekemällä siitä PV:n. Kitaroiden ja bassojen osalta biisi on todella toimiva, ja etenkin bassolinjasta ei löydy kuin hyvää sanottavaa sen ollessa monipuolisempi ja kiinnostavampi kuin levyn muissa kappaleissa. Basso onkin melko hyvin esillä thursdayssa, osan ajasta kenties paremmin kuin kitarat, jotka muissa kappaleissa vievät bassoa enemmän huomiota. Biisi ei kuitenkaan nouse yhdeksi lempikappaleistani nimenomaan - niin yllättävältä kuin se saattaa kuulostaakin - Daisuken vokaalien takia. On ihailtavaa, että Daisuke kokeilee uusia tyylejä eikä yritä laulaa uudessa bändissään samalla tavalla kuin vanhassa, mutta tällä kertaa herra meni hieman metsään laulamalla liiaksi tyylillä, joka sopii paremmin luonnostaan matalemmille miesäänille. Daisuken vahvuudet eivät tule esille näissä matalissa "puolikarjuntavokaaleissa," vaan hänelle tuntuu sopivan parhaiten joko kunnon karjunta, jollaista voimme löytää etenkin Kageroun alkuaikojen levyiltä paljonkin, tai puhtaat / lähes puhtaat vokaalit. Muissa kappaleissa laulutekniikkakokeilut ovat kuulostaneet hyvältä, ja vaikka voisi kuvitella, että thursdayhyn sopisi erityisen hyvin tuo uusi laulutyyli biisin ollessa kenties levyn rankin, Daisuke vetää tyylin kuitenkin aavistuksen verran yli, eikä se kuulosta enää niin hyvältä kuin voisi. Täysin lokaan ei tätäkään kappaletta voi silti heittää, sillä ei kestänyt kauaa kunnes olin jo lähes täysin tottunut vokaaleihinkin, ja kuten alussa mainitsin, kappaleen kitarat ja bassot ovat erittäin toimivia. thursdayssa on hieman hiomista, mutta sitäkään ei voi kutsua huonoksi missään mielessä.

Julkaisun A-versiolta löytyvä thursdayn PV on yksinkertaisissa mustissa ja valkoisissa lavasteissa kuvattu video, mikä sopii the studsin tyyliin erittäin hyvin. Videosta ei löydy mitään erikoisempaa tarinaa tai vastaavaa; siinä vain kuvataan jäseniä soittamassa, mutta se on kuitenkin silmää miellyttävällä tavalla tehty, ja juuri sellainen kuin the studsilta voisi odottaakin.

Minialbumin lopettaa kappale tonight is the night, joka kaikista levyn kappaleista muistuttaa eniten Kagerouta kevyempien kitaroidensa ja Daisuken puhtaan, hieman korkeamman laulutyylin takia. Biisissä on kuitenkin löydettävissä se the studs -tunnelma, minkä voit löytää kaikilta muiltakin levyn kappaleilta; toisinaan se on hieman voimakkaampi, toisinaan heikompi, mutta aina kuultavissa. tonight is the nightin kertosäe muistuttaa lähes häiritsevän paljon Kagerouta, mutta sitä taasen ei voi täysin huonoksikaan asiaksi sanoa, vaikka toivoisikin the studsin löytävän ikioman tyylinsä. Biisi yltää silti ainakin omasta mielestäni paremmalle tasolle kuin thursday, lähinnä Daisuken laulutyylin takia; kenties tämä kertoo, että Kageroun kaltainen musiikki on todella omiaan Daisuken laulutekniikalle ja äänialalle.

Kokonaisuudessaan minialbumi yllätti sekä hyvässä että huonossa, mutta huomattavasti enemmän hyvässä; minialbumi on eheämpi ja toimivampi kokonaisuus kuin oletin pelkkien näytekappaleiden perusteella. En joutunut varsinaisesti pettymään mihinkään, vaikka odotukset olivat todella korkealla, sillä bändistä löytyy niin ehdottoman lempibändini jäsen kuin monien muiden todella hyvien bändien jäseniä. Vaikka joitain asioita voisi vielä hioa, odotan todella innokkaasti bändin mahdollisia tulevia julkaisuja.

Yksi valitettava seikka kuitenkin on, että the studsia tulee lähes huomaamattakin verrattua hyvin usein etenkin sekä Kagerouhun että deadmaniin, johtuen yksinkertaisesti siitä, että tämän bändin musiikissa vokaalit ja kitarat ovat selkeästi painotetuimpia, jolloin ne kiinnittävät huomiota paljon enemmän kuin basso ja rummut. Daisuken persoonallinen ääni ja aien tuttu rouhea kitarasoundi eivät ole muuttuneet niin paljoa, että heidän aiempia bändejä kuullut voisi välttyä vertailemasta bändejä keskenään. Tämä aiempiin yhtyeisiin vertailu on toisaalta huono, toisaalta hyvä asia, mutta the studs vaikuttaa silti bändiltä, joka hyvin pian onnistuu tulemaan esille nimenomaan the studsina; toistaiseksi vertailua tulee olemaan paljon, mutta jos bändi jatkaa oman tyylinsä kehittämistä, kuulijat oppivat ajattelemaan heitä the studsina, eikä vain neljän hyvän bändin jäsenten uutena bändinä.

the studs otti nopean, mutta vahvan alun, ja on jo luonut vankan pohjan suosiolleen sekä Japanissa että länsimaissakin; monet ovat tietenkin kiinnostuneita bändistä pääosin jäsenten takia, mutta he vaikuttavat tavoittaneen jo monia uusiakin faneja. Tämän minialbumin myötä bändin suosio tulee mitä todennäköisimmin vain kasvamaan, ja voimmekin jäädä innolla odottelemaan tulevia julkaisuja ja tietenkin kiertueita!
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset
  • SYNC NETWORK JAPAN
  • Chaotic Harmony
  • euroWH