Haru Nemuri - Haru to shura

arvostelu - 12.05.2019 07:02

Lupaava nuori laulaja luottaa musiikin voimaan eikä kursaile kuulijoita vakuutellessaan.

”Make more noise of you”, kehottaa kiihtynyt Haru Nemuri iskulauseen mukaan nimetyllä kappaleella. Yksinäisyyden ja surun maailmassa eivät sen enempää taiat kuin jumalatkaan auta hiljentämään itkua ja aseiden jylyä. Näin ollen on sinunkin syytä antaa oman elämäsi raikua niin lujaa kuin vain mahdollista. Jotakuinkin tämän teeman ympärillä pyörii Nemurin keväällä 2018 julkaistu debyyttialbumi Haru to shura. Jopa rakkaus on toisinaan toivottoman yksinäistä. Antautukaamme siis kuolemattomalle musiikille, joka meidät yhdistää.

Yokohamasta kotoisin oleva Haru Nemuri aloitti yhtyetoiminnan 17-vuotiaana. Tuolloin hän soitti vielä kosketinsoittimia, mutta 21-vuotiaana hän päätti ryhtyä ”kohtalokkaaksi lauluaseeksi”. Tällä aseella on sittemmin räiskitty pitkin Japania ja menestyksekkäästi myös Euroopassa. Haru to shuran vastikään julkaistun Euroopan-vinyyliversion 500 kappaleen ensipainos myytiin ilmestymispäivänään saman tien loppuun. Toisen vinyylipainoksen lisäksi Nemurilta on piakkoin luvassa myös Euroopan-kiertue, joka alkaa toukokuun lopulla Saksasta. Valitettavasti Suomi ei lukeudu kiertueen pysähdyspaikkoihin, joskin aikataulun ”more dates to be announced” jättää sentään hivenen tilaa kauniille toiveille.

Kotisivuilla Nemurin musiikkia kuvaillaan ”uuden sukupolven J-popiksi, jolla on rokkenrolli sydämessään”. Uudelta ja raikkaalta Haru to shura -albumi totisesti kuulostaakin, niin ilmaisun kuin äänimaailmankin puolesta. Nemurin ”uusi sukupolvi” ei kuitenkaan tarkoita kliinisen hypermodernia tietokonemusiikkia, vaan omintakeista äänimaailmaa, jossa tietokoneiden mahdollisuudet ja alkuvoimainen yhtyesoitto yhdistyvät kylmäksi mutta hengittäväksi kokonaisuudeksi. Hiomattoman pärskyvät särökitarat johdattavat noin puolta levyn kappaleista toisen puolen ollessa syntikkavetoisempi. Albumin ilmapiiri on kuitenkin hyvin yhtenäinen. Karhea ja kylmänkostea tunnelma säilyy niin Narashiten kitarariffivimmassa kuin Undergroundin digihämyilyissäkin.

Viileän etääntynyttä tunnelmaa tukevat myös Nemurin omintakeiset laulutulkinnat. Resitoivan runonlausunnan ja räpin välimaastossa seikkailevat lauluosuudet eivät edes yritä yltää mullistaviin melodisiin suorituksiin. Sanojen paatoksellinen lausunta on kuitenkin kaikkea muuta kuin ikävystyttävää kuunneltavaa. Päin vastoin Nemuri pistää kaikki hyvän runonlausujan taidot peliin tunnelmoidessaan hädin tuskin kuuluvasta mutinasta aina turhautuneeseen huutamiseen asti. Hienostuneita melodioita ei oikeastaan jää kaipaamaan vähääkään näiden sydämestä kumpuavien tulkintojen äärellä.

Sävellysten puolesta Haru to shuralla on (sanoituksia tukien) vahvan melankolinen pohjavire. Raskaan masentavia kappaleita albumilla ei kuitenkaan ole moniakaan, jos yhtään. Sen sijaan sävellykset huokuvat tiettyä kaikkialla vellovaa elämän ohikiitävyyttä. Sen mukanaan kuljettama ahdistuksen poikanen on pesiytynyt jopa muuten melko pirteän tanssiviisun, Night Swimmingin, väsyneesti bailaavaan rytmiin. Lost Planetin usvaisien kitaravallien ja yksinäisen syntikkamelodian pyörteessä albumin hiljan kaikkialla sykkivä melankolia puolestaan kiristyy kirkkaimmilleen.

Erityisen viehättävää Haru to shurassa on sen poikkeuksellisen vahva albumikokonaisuus. Nykyään tulee yhä harvemmin vastaan albumeita, jotka olisi tehty kokonaisuus edellä yhtenäisiksi musiikkiteoksiksi. Haru to shuraa voisi kuitenkin tällaiseksi harvinaisuudeksi luonnehtia. Yksittäisinä paloina albumin kappaleet ovat melko yksinkertaisia. Lyhyet, usein vain muutaman erilaisen osan sisältävät kappaleet eivät sellaisinaan vaikuta välttämättä kovin vakuuttavilta. Peräkkäisinä osina ne kuitenkin muodostavat sulavasti etenevän, suorastaan tarinamaisen kokonaisuuden, josta yksittäisten palojen erotteleminen tuntuu jopa vähän teennäiseltä. Albumi alkaa intromaisella palopuhe Make More Noise of Youlla ja jakautuu sitten kolmeen 2–4 kappaleen mittaiseen jaksoon, joita erottavat lyhyet ZZZ-nimellä varustetut välinumerot. Lopulta albumin päättää raivokas punk-hymni Rock'n'Roll Never Dies, joka julistaa ikiaikaista musiikin vapauttavan voiman teemaa, samaa jolla albumi myös alkaa. Sanoitukset itse asiassa toteuttavat albumin jatkuvuutta vielä musiikkiakin selvemmin. Samat etäisyyden, kaipuun ja elämän äänekkään palon teemat virtaavat läpi koko albumin.

Kappaleiden tyylillisen monenkirjavuuden vuoksi albumilta voi kuitenkin halutessaan erottaa myös yksittäisiä helmiä ihastelutarkoituksia varten. Hiukan yli viisiminuuttinen nimikappale Haru to shura on albumin pisin. Sen painostavat riffit ja hitaasti kypsyvä tunnelma osoittavat, kuinka todella vähäisillä aineksilla voi rakentaa suuren laulun. Nemurin hyvästä iskelmävainusta puolestaan kielivät Take Back The Worldin suurenmoinen kertosäe sekä Let's Dreamin pelkistetyn popikas pianomelodia. Eritoten jälkimmäinen laulu huokuu kaunista haikeutta, johon on vaikea olla ottamatta osaa kappaletta kuunnellessa.

Haru Nemuri on vasta 24-vuotias ja Haru to shura hänen ensimmäinen täyspitkä albuminsa. Tätä taustaa vasten on tältä artistilta takuulla syytä odottaa suuria saavutuksia. Albumina Haru to shura on jo hämmästyttävän kypsä kokonaisuus, jolta ei varsinaisesti jää kaipaamaan mitään. Se tallaa tarmokkaasti omia polkujaan eikä täten taivu kovin helposti vertailuihin muiden kanssa. Se pitää ylpeästi kauniin päänsä kehoittaen kuulijoitaan seuraamaan musiikin alkukantaisimmille voimalähteille. On selvää, että Nemurilla, joka muuten itse säveltää ja sanoittaa kappaleensa, on vielä paljon tilaa kehittyä säveltäjänä ja sovittajana. Haru to shuralla on hienoa kuitenkin nimenomaan se, että albumi ei yritä liikoja eikä varsinkaan yritä kuulostaa miltään muulta kuin itseltään. Juuri tämän välittömän rehellisyyden ansiosta albumin musiikki virtaa niin vaivatta ja vapaana. Sitä on yksinkertaisesti ilo kuunnella.


Yume wo miyou
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset
  • euroWH
  • Chaotic Harmony
  • SYNC NETWORK JAPAN