MIYAVI - Samurai Sessions Vol. 3 - Worlds Collide -

arvostelu - 23.12.2018 18:01

Hajanainen uutuusalbumi tarjoaa muutamia nimekkäitä vierailijoita ja itseriittoisia kitarariffejä.

MIYAVIn kolmas Samurai Sessions -albumi on jälleen uusi luku samuraikitaristin erikoisessa katalogissa. Genreltään se jatkaa eeppisiin mittoihin venytetyllä elektronisen musiikin ja surisevien kitaroiden yhdistelmällä. Se on resepti, johon artisti on jumiutunut jo liki vuosikymmenen ajaksi. Muuntautumiskykyisenä kameleonttina tunnetulle MIYAVIlle tämä tuntuu jopa huolestuttavan pitkältä ajalta.

Levyn vierailijat vaihtelevat erityisen nimekkäistä itselleni täysin tuntemattomiin. Näyttelijä Samuel L. Jacksonin alkupuheen jälkeen levy aloitetaan todellisella superkokoonpanolla. Aikaisemmin erillään feattauksia tehneet Kreva ja Daichi Miura on saatu samaan kappaleeseen Rain Dance. Se on selvästi albumin parhaita biisejä, jossa yhdistyvät taidokas räppäys poppikertseillä ja päätähtemme nykytyylin suriseva kitarointi. Valitettavasti tämän jälkeen albumi putoaa osittain liiankin itseriittoiseen suohon.

U.G.L.Y:ssa akustiset kitarat yhdistyvät todella karismattomiin räppeihin. Kitarariffi on typeryydessään rasittava eikä tähän biisiin tee mieli palata uudelleen. Jollain tasolla ennalta arvattavaa on myös soolopaikalla oleva fuzz-vingutus, joka toistuu biisistä toiseen. Tällä levyllä MIYAVI on selvästi halunnut tuoda entistä enemmän esiin rap-innostustaan. Sama linja jatkuu monissa muissakin levyn kappaleissa, jotka eivät vain jää erityisen hyvin mieleen.

Runway on jo hieman parempi yritys puhtaasti räppiensä ansiosta. Taustabiitti sen sijaan ei kuulosta tuoreelta tai kokeilevalta, vaan vuosituhannen vaihteen amerikkalaisyhtyeiltä. Kun biisi nopeutuukin yllättäen soolon aikana, se tekee biisistä huomattavasti paremman. Melodiset ja hauskat soolot ovat MIYAVIn vahvuus, joten tämä yksinkertaisen typerä minimelodia tuo vaihtelua jatkuvalle eeppisyyden tavoittelulle. Biisin dnb-lopetus antaa toivoa tulevan suhteen.

Räppäreiden lisäksi toinen MIYAVIn innostus on tuoda itselleni melko tuntemattomia naislaulajia kappaleisiinsa. I’m so, Easy ja Me and the moonlight ovat kaikki samantyylisiä biisejä, joissa hieman kevyempi tunnelmointi yhdistyy naislaulajien todella samankaltaisiin ääniin. On ankeaa, että MIYAVI on säästänyt vain tunnelmoivammat, hieman täytebiiseiksi jäävät kappaleet naisten esitettäväksi. Edellisellä Samurai Sessionsilla juuri naiset esittivät kaikki albumin parhaimmat kappaleet.

Poikkeuksena tähän tosin on Our Love, joka on aivan törkeä menopala. Se jää taatusti kerralla mieleen ja latinokitaroiden yhdistäminen meneviin sähkökitaramelodioihin toimii hauskasti. Kertosäe tarttuu päähän kuin purkka tukkaan ja sitä tuplaavat torvisektiot ovat riemastuttavia. Albumille on saatu myös muutama remix, joiden arvoa on mahdotonta ymmärtää. Ne tuntuvat vain täytteeltä.

Muutama kappale erottuu albumilta erityisen paljon. Yksi niistä on remix-versio hiden legendaarisesta Pink Spiderista. MIYAVI on muokannut edesmenneen kitaristin kappaleen täysin omakseen ja kertosäeriffin dubstep-vaikutteet ovat korniudessaan aika hauskoja. Olen varma, että hide naureskelee tälle versiolle toisella puolella. Se on kaikessa törkeydessään juuri sitä, mistä alkuperäisen esittäjä opittiin tuntemaan.

Rumpali-laulaja Kavka Shishidon kanssa tehty Get in to my heart on mieletön popbiisi. Hänen taidokas soittonsa ja miellyttävä lauluääni nostavat kappaleen heti muiden yläpuolelle aina aloitusbiisin tasolle. Jos tämä ei ole seuraava single albumilta, en tiedä mikä sitten. Albumin päättävä Fragile on levyn ainoa MIYAVIn yksin esittämä kappale. Hän laulaa siinä kauniimmin kuin koskaan. Teksti tuntuu henkilökohtaiselta ja yksinkertainen biitti onnistuu tuntumaan sekä tuoreelta että koskettavalta.

Albumi on hajanainen kokonaisuus sattumanvaraiselta tuntuvaa modernia popmusiikkia. Se on selvästi yhteistyöalbumi, joka jättää esittelykierroksen maun suuhun. MIYAVI nostaa entistä enemmän esiin toisia artisteja, joista hän itse pitää. Valitettavasti soundi ei tunnu enää tuoreelta kokonaisen levyn mitan ajan. Parhaimmillaan MIYAVI tiimeineen kirjoittaa erinomaista poppia, huonoimmillaan se tuntuu artistin itseriittoisten riffien pönkittämiseltä eikä lainkaan biisien tekemiseltä. Levyltä tuskin nousee juurikaan klassikoita MIYAVIn vahvaan katalogiin. Toivottavasti seuraava sooloalbumi olisi parempi.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset
  • SYNC NETWORK JAPAN
  • Chaotic Harmony
  • euroWH