Broken By The Scream - An Alien's Portrait

arvostelu - 08.09.2018 10:11

Äärimetalli-idolien debyyttialbumi on mieltäylentävä musiikkiseikkailu.

Erityisesti väkivaltaisista laulutyyleistään tunnettu idoliryhmä Broken By The Scream esitteli itsensä taannoisessa haastattelussamme. Nyt BBTS:ltä on julkaistu ensimmäinen täyspitkä studioalbumi. Mystisesti nimetty An Alien's Portrait on rajoja rikkovan ryhmän alkutaipaleen suurenmoinen taidonnäyte.

Musiikkityyliltään Broken By The Screamiä voisi laveasti luonnehtia nykyaikaiseksi tekniseksi death metalliksi, johon on yhdistetty melodiset, puhtaasti lauletut pop-kertosäkeet. Lajityypille ominaisesti matalavireiset kitarat tulittavat säälittä monimutkaista riffisalaattia ja pelkkä hypernopeiden rumpukomppien kuunteleminenkin saa hengästymään. Yksi BBTS:n viehätysvoiman valttikortteja on, että osa ryhmän jäsenistä on korkeimman omakurkkuisesti omaksunut tyylilajille ominaisia laulutekniikoita. Matalasta murinasta vastaavan Nozukidaira Ion ja korkean rääkynän mestarin Uriin Kaguran petomaiset laulusuoritukset antavat ryhmän musiikille välittömästi tunnistettavat kasvot. Ryhmän ristiriitaista persoonallisuutta kuvastaa kuitenkin hyvin se, että vihaisesti ärjytyt ja koristut säkeistöt käsittelevät lähes pelkästään rakkaushuolia tyypillisen väkivaltaisten death metal -aiheiden sijaan.

Koko totuutta Broken By The Screamin musiikista ei voi ilmaista pelkästään epämääräisillä tyylilajiviittauksilla. Tinkimätön death metal on villille ryhmälle ainoastaan pohja, jonka päälle on mestarillista luovuutta osoittaen rakennettu hämmästyttävä musiikillinen keitos. Erinomainen miksaus takaa sen, että ultraväkivaltainen rummutus ja kitarointi eivät peitä alleen upeita melodisia bassolinjoja, joiden kuunteleminen on kokonaan oma ilon aiheensa. Lisäksi albumi on kauttaaltaan kuorrutettu mitä mielikuvituksellisimmilla syntetisaattorisovituksilla, jotka on nekin näppärästi ahdettu äänimaisemaan ilman, että kokonaisuus olisi menettänyt vähääkään innostavasta elinvoimaisuudestaan. Ansiokkaasti hallitusta äänimaailmasta lienee ensisijaisesti kiittäminen kitarasoundia, joka on modernin äärimetallin mittapuulla poikkeuksellisen hillitty ja luonnollinen. 2010-luvun sijaan kitarasoundi vie mielleyhtymät pikemminkin 90-luvun lopun death metal -klassikoihin. Säröä toki piisaa, mutta siitä ei ole rakennettu nykymetallille ominaista teollista äänimuuria. Rumpujenkaan räminää ei ole liiemmin steriloitu. Lopputuloksena on taidolla tuotettu ja kiehtovan kuuloinen albumi, jossa raskaus ja pehmeys yhdistyvät korvaa miellyttävällä tavalla.

Myöskään soittajien teknisen taituruuden esittelyssä ei An Alien's Portraitilla ole kursailtu. Suurimpaan osaan kappaleista esimerkiksi sisältyy teknisesti virtuoosimainen ja useimmissa tapauksissa muutenkin viehättävä, kappaletta tukeva kitarasoolo. Monissa kappaleissa juuri tällainen otollisesti sijoitettu kitarasoolo tai muuten vain yhtyeen komea suoritus läpeensä kieroutuneissa sävellyksissä varastaa kuulijan huomion ja kunnioituksen aivan yhtä lailla kuin itse idolien laulusuoritukset. Käytännössä An Alien's Portrait kuulostaakin poikkeuksellisen innovatiivisen äärimetallibändin tekeleeltä. Tässä valossa on rikos hyvää makua vastaan, että albumin kansivihko ei mainitse halaistua sanaa muusikoista, jotka levyn musiikin ovat soittaneet.

Varsinainen piru BBTS:n musiikin takana henkilöityy levyn kansipaperin perusteella yhteen nimimerkkiin, säveltäjäksi ja tuottajaksi merkkittyyn Electro Sonariin. Pieni tutkimus paljastaa, että samainen henkilö on työskennellyt muun muassa menestyneiden poikabändien Kis-My-Ft2 ja KAT-TUN kanssa. Tuottajan ammattimaisuuden ja musiikillisen ennakkoluulottomuuden kuuleekin An Alien's Portraitilla helposti. Siellä täällä pitkin albumia vilisee kiehtovia musiikillisia viittauksia jatsahtavista sointukäännöksistä funkkaaviin rytmi-ilotteluihin. Merkittävimmät fuusioelementit, death metal ja j-pop-melodiat, on yhdistetty toisiinsa ihailtavan saumattomaksi kokonaisuudeksi. Itse sävellykset ovat koukeroisia, progressiivisia ja leikkisiä. Death metal -riffeissä yhdistyvät niin teknisyys, julmuus kuin tarttuvuuskin. Melodioista kaikki eivät ole aivan yhtä oivaltavia tai muistettavia, mutta silläkin osa-alueella on onnistuttu pääosin hyvin. Kaikkein hämmentävintä on vallankumouksellisen sekametelikarnevaalin ylivertainen sulavuus ja itsevarmuus. Minkäänlaista väkinäisyyttä tai omaan nokkeluuteen kompastelua ei sovituksissa ole havaittavissa.

Musiikillinen estottomuus ja leikkisä luovuus tekevät An Alien's Portraitista todellisen seikkailun, joka hakee piristävyydessä vertaistaan. Levyn avaava Koi wa otome no nakidokoro ei tee vähempää kuin summaa yhteen neliminuuttiseen kappaleeseen lähes kaiken, mitä edellä on albumista yritetty kuvailla. Kertosäe edustaa lisäksi levyn onnistuneimpia, mikä tekeekin kappaleesta hyvän edustussinkun. Hengästyttävää aloituskappaletta seuraa vähintään yhtä armoton Judgment!!, jossa hillitön kohkaus, tanssipop-kertsi ja Ion ja Kaguran säälimätön ärjyntä kohtaavat hämäriä sointuratkaisuja ja epämääräistä rytmikoukerointia.

Vaatii monen monta kuuntelukertaa, että kappaleiden teutaroivista rakenteista alkaa saada jonkinlaista tolkkua. Silti lukuisistakin kuuntelukerroista huolimatta kolmannen kappaleen Looking For kohdalla alkaa sama mielipuolisen sekoilun ja helppojen kertosäkeiden välillä poukkoileva kaava väsyttämään. Kappaleella ei ole enää kahden ensimmäisen viisun jälkeen mitään uutta tarjottavaa. Koko albumi olisi käytännössä voinut kilpistyä tähän ongelmaan, jos tuottajalla ei olisi ollut enempää innovaatioita annettavanaan. Electron Sonarilla kuitenkin oli.

Neljäs raita Tsunaida seiza no love letter hidastaa kosolti aikaisempien kappaleiden death metal -tempoa ja vieriikin poikkeuksellisesti helpommin sulateltavan tanssihevikompin johdolla. Raskaat kitarariffit ja ryhmän rääkyosaston häiriintynyt ulosanti eivät silti ole saaneet väistyä, paitsi tietysti jälleen oivallisen kertosäkeen tieltä. Hadaka no taiyouta ei varsinaisesti voi luonnehtia edes keskitempoiseksi, mutta silti se edustaa hengähdystaukoa verrattuna albumin alkuun. Kappaleen kruunaa väliosan pianon sävyttämä jatsahtava säkeistö, joka tietysti esitetään tuplabasarikompin ja kitaratulituksen keskellä huomiotaherättävällä huolettomuudella.

I Wish... on levyn ensimmäinen balladimaisia aineksia sisältävä kappale. Puhdasta purkkapoppia edustavissa säkeistöissä Yaen ja Ayamen tunteikasta laulua säestää säröttömien kitaroiden sointurämpytys. Io ja Kagura vastaavat vuoropuhelunomaiseti omilla hevisäkeistöillään, niin että kokonaisuutta ei voi lopulta kutsua kovinkaan leppeäksi tai rentouttavaksi. Väliosassa kytketään svengivaihde päälle ja kuullaan yksi levyn parhaita kitarasooloja. Kauniin balladin vastapainona seuraa DO・DO・N・PA!, levyn ainoa kappale, jolla ei kuulla riviäkään melodista laulua. Ion ja Kaguran eläimellinen duetto vetää häiriintyneisyydessään hiljaiseksi. Kappale runnoo kuulijan ryttyyn melodisen brutaaleilla riffeillä, monimutkaisilla breakdowneilla ja yleisellä kaoottisuudella.

oh! my! ME・GA・MI ni koishiteru! edustaa albumilla tasaisempaa hevimetallityyliä humppakertseineen. Nerokasta kitarasoolo-osaa lukuunottamatta se ei kuitenkaan tarjoa juuri uusia oivalluksia. Naite naite nakimakurea vaivaa hieman sama ongelma. Yksittäisenä kappaleena se toki edustaa BBTS:n nerokasta tyyliä sangen hienosti, mutta albumilla se jää sekopäisempien ja radikaalimpien raitojen varjoon. Kitarasoolo on tosin taas erittäin miellyttävää kuultavaa. Message alkaa räjähtävästi voimakkaalla kertosäkeellä, jota seuraavassa säkeistössä kitarat loistavat yllättäen poissaolollaan. Kevyen rummut ja syntikka -säestyksen päällä Ion ja Kaguran väkivaltainen laulutulkinta kuulostaa poikkeuksellisen pistävältä.

Toiseksi viimeisenä kuullaan ehkäpä levyn paras yksittäinen kappale, kertakaikkisen päätön fuusiotaidonnäyte Sayonara Birthday, josta on julkaistu myös musiikkivideo. Kappale kieltäytyy tunnustamasta mitään vallitsevia laulunkirjoituksen säännönmukaisuuksia. Sen sijaan siinä poukkoillaan iloisesti tyylilajista ja tunnelmasta toiseen, kuitenkin ilman että kokonaisuus kuulostaisi mitenkään kovin kaukaa haetulta. Niin soiton teknisyyden, sävellyksen monimutkaisuuden kuin sovituksen taidokkuudenkin osalta voi Sayonara Birthdaytä pitää levyn kunnianhimoisimpana tekeleenä. Ilotulituksen jälkeen Sora kakeru kaze no you ni päättää levyn niin lempeästi kuin vain Broken By The Screamin tapauksessa on mahdollista. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kauniiseen melodiseen balladiin on yhdistetty raskaat särökitarat ja tuskastunut murina ja rääkynä. Myrskyn lailla raivonnut albumi laskeutuu mailleen tunnelmallisissa, miltei hartaissa merkeissä.

Kuka tahansa voi hieman mielikuvitustaan vaivaamalla tehdä periaatteessa tutuilla ja totutuilla kaavoilla omaperäistä ja ilmeikästä musiikkia. Astetta vaikeampaa on luoda olemassaolevista aineksista jotain täysin uutta ja ainutlaatuista, jotain sellaista mikä kuulostaa samaan aikaan ennenkuulemattomalta ja kuitenkin täysin valmiilta ja luontevalta. Kielikuvaa käyttääksemme: tutuista hedelmistä on helppo sekoittaa omalaatuinen hedelmäsalaatti, mutta toistaiseksi tuntemattomia hedelmiä löytyy viidakkojen kätköistä huomattavasti harvemmin. An Alien's Portraitia rohkenisi melkeinpä väittää tällaiseksi uudeksi hedelmäksi. Se on huippuhauskaa kuunneltavaa, joka virkistää kekseliäisyydellään ja lennokkuudellaan. Sitä on vaikea verrata muihin artisteihin tai tyylilajeihin, koska sille on luotu kokonaan oma tyylilaji. Se, että Broken By The Scream sattuu olemaan julkisivultaan idoliryhmä, on täysin toisarvoinen yksityiskohta heidän musiikillisen merkityksellisyytensä kannalta. Jos ryhmän tuotantotiimi pysyy samana ja jatkaa uuden musiikin tekemistä ja tyylinsä jalostamista, voi tulevaisuudelta odottaa suurenmoisia saavutuksia ja musiikillisia nautintoja. Joka tapauksessa on selvää, että An Alien's Portrait on äärimmäisen tärkeä metallialbumi ja takuulla kiinnostavaa tutustuttavaa kenelle tahansa oivaltavasta, luovasta ja taidokkaasta musiikista kiinnostuneelle.

Katso Sayonara Birthdayn musiikkivideo alta.

aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset
  • euroWH
  • SYNC NETWORK JAPAN
  • Chaotic Harmony