Minna no kodomo-chan - Okitara shindetai

arvostelu - 20.01.2018 16:04

Ahdistuneiden lasten musiikkiviesti on haastavaa ja palkitsevaa kuunneltavaa.

Kiinnostavan musiikin jakaminen ilmaiseksi on aina hyvä keino herättää seikkailumielisten ja vähävaraisten musiikinystävien mielenkiinto. Näin näyttäisi ajattelevan myös Minna no kodomo-chan -niminen sangen salaperäinen orkesteri. Vastikään ensimmäisen minialbuminsa julkaissut yhtye nimittäin markkinoi albumiaan 26. tammikuuta asti kestävällä ilmaisjakelukampanjalla. EP:n otsikko Okitara shindetai (”Kuollapa herätessä”) näytti sen verran houkuttelevalta, ettei julkaisua tietenkään voinut olla lataamatta. Koska hyvät asiat on hyvä panna kiertämään, julkaistakoon tässä muutama ajatus tuosta verkkosurffailun lomassa kohdatusta outolinnusta.

Minna no kodomo-chan vaikuttaisi olevan kahden laulajattaren, Honokan ja Shinamonin muodostama, melko vastikään perustettu musiikkiryhmä. Yhdessä Back Drop Bomb -yhtyeen kitaristi Jin Tanakan kanssa he ovat nyt tuottaneet ensimmäisen EP:n ja albumin rajamailla keikkuvan julkaisunsa. Kuusi kappaletta sisältävä Okitara shindetai on vaikeasti määriteltävää kokeellista hevirokkia, jossa tyypilliseen pop-melodioiden ja raskaiden metalliriffien sekoitteluun on lisätty aimo annos psykedeliaa, morbidia ahdistuneisuutta ja musiikillista absurdismia. Jonkinlainen yhteiskunnallinen viestikin tuntuu kaiken sekoilun seasta löytyvän. Latauspalvelun sivulta löytyvän albumikuvauksen mukaan kyseessä on nimittäin lapsilta aikuisille suunnattu ”varoitus”, jota ei kenenkään paranisi jättää huomiotta. Peilattaessa tätä luonnehdintaa albumin itsetuhoisiin sanoituksiin käy sangen ilmeiseksi, että Minna no kodomo-chan on vakavalla asialla.

Näiden kuvailujen perusteella voisi Minna no kodomo-chanin musiikkia erehtyä luulemaan sairaalloisen synkäksi ja melankolian murtamaksi. Aivan näin ahtaasti ei yhtyettä kuitenkaan voida luokitella, minkä albumin avausraita Ano ne tekee heti kättelyssä selväksi. Kappale lähtee käyntiin suorastaan pirtein sävelin. Rempseät kitaramelodiat ja harmittoman keskitempoinen poppipoljento voisivat käydä lastenohjelman tunnusmusiikista. Solistiduon paikoin erittäin vapaamuotoiset laulumelodiat tukevat tavallaan tätä naiivin höpsöä vaikutelmaa. Taiteellisesti korkealentoiset laulusovitukset hävittävät kappaleen iskelmäpotentiaalin tehokkaasti. Kuulijassa herää epäharmoninen, dissonoiva mieliala. Näissä tunnelmissa marssii aloitusraita iloisesti loppuunsa kuin Pikku kakkosen nallekarhu heikoille jäille. Pahaa-aavistamaton pulahdus kakkosraita Shineba iin svengimetalliriffittelyyn ei jostain syystä tunnu edes kovin yllättävältä. Laulumelodiat jatkavat poukkoilua omien lakiensa mukaan, minkä lisäksi yrmeiden riffien ja pop-kertosäkeen oheen on ängetty joltisen häiriintynyt lastenlauluväliosa.

Levyn edetessä kierrokset sen kuin lisääntyvät. Kappalerakenteet käyvät viisu viisulta yhä progressiivisemmiksi ja sovitukset monimutkaisemmiksi. Nimikkoraita Okitara shindetai nousee aggressiivisuudessa ja temmossa jo ärhäkän hardcoren tasolle, mikä ei toki ole ollut mikään este hassunkuristen syntetisaattoriefektien ja kesäisten kertosäemelodioiden hyödyntämiselle. Asawo koroshitai ynnää skitsofreeniseen yleistunnelman luvattoman hyvin toimivaa, Ayabien parhaat päivät mieleen tuovaa kevyen surullista melodiikkaa. Eteerisellä kitaranäppäilyllä alkava Futariwa nakayoshi jatkaa näiden sydäntäriipaisevien iskelmätemppujen hyödyntämistä. Väliosassa tosin loikataan mielivaltaisesti elektrodiskon ja futuristisen samban ihmeelliseen maailmaan. Eiköhän tällaisilla eväillä jo varmisteta yhden viisiminuuttisen viisun koukuttavuus melko perusteellisesti. Päätöskappale Nakunaru watashi ei sekään jää innovatiivisuudessa aikaisemmistaan jälkeen. Hitaamman puoleisesti jyystävä (ja muutamalla odottamattomalla yllätyskäänteellä varustettu) raskas albuminpäättäjä jättää jälkeensä todella hämmentyneen kuulijan.

Koko albumi tekee heti mieli pyöräyttää uudestaan, ja sitten taas uudestaan ja uudestaan. Polveilevat kappaleet eivät ensimmäisillä kuunteluilla paljasta itsestään kuin hahmotonta sekamelskaa, mutta yhä useampien lisäkuunteluiden myötä kokonaisuus alkaa hahmottua ja kunkin kappaleen omintakeinen identiteetti tulla tutuksi. Okitara shindetaita tekisi jopa mieli luonnehtia jonkinlaiseksi konseptialbumiksi. Kaikkien kappaleiden sanoitukset käsittelevät samaa itsetuhon teemaa, ja ne saattavat jopa kertoa jonkinlaista yhtenäistä tarinaa. Asawo koroshitai ja Futariwa nakayoshi puolestaan jakavat ainakin yhden melodian keskenään. Vaikka julkaisun kuusi kappaletta ovatkin musiikillisesti melko mielivaltaista sattumanvaraisten ainesten pirskottelua, on kokonaisuudessa silti oma absurdi tolkkunsa, joka ehkä kumpuaa näiden herkkien lapsukaisten syvimmistä tunteista.

Kahden nuoren laulusolistin ja pitkän linjan ammattikitaristin muodostama Minna no kodomo-chan näyttäytyy yhtyeenä jonkinmoisena mysteerinä. Okitara shindetai kuulostaa kuin liian lennokkaalla mielikuvituksella varustettujen levottomien taidelukiolaisten hämyiseltä avantgarde-projektilta, mitä se todellisuudessa saattaa toki jossain määrin ollakin. Kotikutoisuus on vahvasti läsnä albumin soundissa. Toisaalta Jin Tanakan monipuolinen kitaran käyttö ja ammattimainen tuotantopanos ovat lopputuloksesta kuultavissa. Äänimaailmat kappaleiden välillä vaihtelevat yhtä villisti kuin kappaleiden sisäiset sävelkäänteetkin. Tämä tekee kuunteluelämyksestä sekä epämääräisen että mielenkiintoisen. Rujo konerumputulitus ja raa'at kitarasäröt muodostavat voimakkaan kontrastin viattoman puhtoisten lauluäänten kanssa. Futariwa nakayoshin ulkoavaruudesta suhiseva särökitara tuottaa mielleyhtymiä jopa taannoisen BiSkaidan noise-idolifuusion äänimaailmoihin. Kun tämä kaikki on vielä koristeltu mitä moninaisimmilla syntikkapulputuksilla, on kasassa melkoinen keitos.

Okitara shindetai on monella tapaa ajatuksia herättävä ja provokatiivinen julkaisu. Sen musiikillinen kekseliäisyys on kiistaton, minkä takia sitä voikin suositella kenelle tahansa kokeellisen musiikin ystävälle. Suupieliä nostattavan musiikillisen sekoilun päälle on kuitenkin läntätty jatkuva paatos elämän ahdistavuudesta ja kuoleman kaipuusta. Kontrasti on nerokkaan häiritsevä. Mustan huumorin ja järkkyvän mielenterveyden rajat on tehokkaasti hämärrytetty. Tavallaan Minna no kodomo-chanin vinksahtaneen musiikin voi kuulla suorasukaisena ilmaisuna aikuisten raadollisen yhteiskunnan keskellä ajelehtivien lapsosten sekavista ja hämmentyneistä mielialoista. Konsepti on äärimmäisen kiinnostava ja toteutus onnistunut.

Okitara shindetai -minialbumin voit ladata täältä.
aiheeseen liittyvät julkaisut
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset
  • euroWH
  • Chaotic Harmony