Suomalaisena j-rock-fanina Japanissa

kulttuuriartikkeli - 18.11.2015 08:49

Näkökulmia ja vinkkejä Japaniin j-rockin ystäville.

Japani on luonnollisestikin japanilaisen musiikin ykkösmaa: valtavat, monikerroksiset levykaupat, hengästyttävä valikoima oheistuotteita ja kymmeniä ellei satoja live-esiintymisiä joka päivä. Erityisesti Tokiossa j-rock-fanin mahdollisuudet toteuttaa itseään tuntuvat rajattomilta.

Päätimme koota Japanissa asuneiden tai siellä pidempiä aikoja viettäneiden näkökulmia siitä, mistä kaikesta suomalaisen j-rockin kuuntelijan kannattaa ottaa ilo irti Japanissa vieraillessaan.


Minttu

Tokio tuntuu olevan pullollaan käsittämättömän kokoisia levykauppoja. HMV, Tower Records ja Disc Union ovat vain muutamia nimiä - ja jos suuntaat junalla esimerkiksi Shibuyaan, Shinjukuun tai Ikebukuroon, et voi missata niitä. Itse en ole innokas levyjen, keikkavideoiden tai musiikkilehtien keräilijä, mutta on pakko myöntää, että HMV:n kaltaisessa valtavassa kompleksissa on oma tunnelmansa! Kerran satuin kyseiseen liikkeeseen sopivasti samaan aikaan An Cafen nimikirjoitustilaisuuden kanssa. Oli mielenkiintoista huomata, että kilometrin mittaiset jonot ja hysterian partaalla olevat teinitytöt, jotka Suomessa määrittelevät japanilaisten bändien fanitapaamisia, loistivat poissaolollaan.

On muuten hyvä muistaa, että levyt on Japanissa järjestetty hiraganoilla eikä suinkaan länsimaalaisilla kirjaimilla. Tämä saattaa aiheuttaa hämminkiä japanilaiseen kirjaimistoon perehtymättömälle.

Elävän musiikin tarjonta on se, mistä minulle on ollut eniten iloa Tokiossa. Olen käynyt parilla isommalla keikalla, mutta pääosin olen keskittynyt pieniin paikallisiin kellaribändeihin. Japanin musiikkibisnes on laajudeltaan valtava, ja tuntuukin siltä, että korkealle kurottelevia harrastelijamuusikoita on siellä solkenaan - mikä on mahtavaa, koska se tarkoittaa sitä, että joka illalle löytyy lukemattomia keikkoja. Pienissä keikkapaikoissa sisäänpääsymaksut ovat yleensä 20 euron luokkaa, ja usein sisältävät yhden tai kaksi ilmaista juomaa. Sivustolta tokyogigguide.com saattaa löytyä tekemistä tylsälle illalle, oli viikonpäivä mikä hyvänsä.

Toinen itseäni ilahduttanut asia Japanissa musiikin saralla on karaoke - ja tietysti japanilaisen musiikin tarjonta niissä. Valtavista karaokekomplekseista, joita myöskin on koko Tokio pullollaan, voit varata huoneen joko kaveriporukalle tai ihan vain itsellesi. All you can drink -diili on usein myös saatavilla, ja juomia voi tilata huoneeseen puhelimella. Isoimmat ja näkyvimmät (ja samalla kalleimmat) ketjut ovat Big Echo ja Karaoke Kan.

Koska japanilaiset ovat erityisen fanittavaa kansaa, bändien ja etenkin isompien idoliryhmien oheistuotebisnes kukoistaa. Tähän aspektiin en ole perehtynyt tarkemmin, mutta itse suuntaisin todennäköisesti Harajukuun, jos olisin julisteita, valokuvia, viuhkoja tai muuta oheiskamaa vailla!


---


Farna


Ensimmäinen keikka, jolla olin Japanissa, oli Jack in the box -niminen tapahtuma, jossa esiintyi monia artisteja yhdessä ja sekasessioittain. Parin päivän päästä siitä seurasi vastaava tapahtuma - Over the Edge.

Suuruusluokaltaan ne olivat ihan erilaisia kuin Suomessa kokemani keikat, lisäksi hämmästyksekseni konserttisalin paikat olivat numeroituja, ja fanit seisoivat kiltisti oman paikkansa kohdalla, vaikka parempiakin olisi ollut vapaana. Vaikka se tuntui sinänsä haaskaukselta, pidin siellä vallitsevasta järjestyksentunnusta, koska Suomessa omaa fiilistä usein laskee eteen rynnintä ja toisten fanien huomioimattomuus. Sekakeikoissa on hienoa myös se, että jos aika ja raha ovat rajallisia, on näissä mahdollisuus nähdä monta bändiä yhden keikan aikana, vaikkakin vain muutaman kappaleen setteinä. Hauskinta niissä oli kuitenkin sekasessiot ja muu lavakomiikka, jota bändit harjoittivat keskenään yleisön huviksi.

Vasta toisella Japanin-reissullani sain paremman kosketuksen keikkailuun, koska viivyin siellä kolme kuukautta ja ehdin nähdä kaikenlaisia keikkoja Tokion ulkopuolellakin. Siinä missä suosituimpien bändien liput pitää varata hyvissä ajoin etukäteen tai olla paikallisten 7/11 -lähikauppojen lippuautomaattijonoissa heti lippujen tullessa myyntiin, on mahdollista iltaisin myös "horjahtaa sisään" satunnaisille klubeille, joista saattaa löytää uusiakin kiinnostavia indie-bändejä ja kivaa keikkameininkiä, kuten esimerkiksi Sendaissa huomasin.

Sendaista myös sen verran, että kyseisen monttuklubin (HooK) ohesta löytyy myös ESP-liike, josta saa monien artistien plektrakopioita pilkkahintaan (puhutaan kymmenistä senteistä), ja niissä saa myös ihailla idoliensa bassoja ja kitaroita, kuin myös nimmaroituja julisteita. ESP-liikkeitä löytyy myös Tokiosta, ja jokaisessa niissä on omat erikoisuutensa esillä ja myynnissä, joten kannattaa käydä niissä kaikissa!

Fanikamaa keikoilta, kiertueilta tai muuten vaan artisteilta saa kohtuuhintaan (ja joskus jopa törkeän halvalla) käytettynä ja hyvällä tuurilla jopa uutena Closet Child -nimisistä liikkeistä, joissa voit niin ostaa kuin myydä j-rock -tavaraa. Liikkeitä löytyy mm. Tokion Ikebukurosta, Harajukulta ja Shinjukusta. Osasta niistä voi löytää jopa katumuotivaatteita nimekkäiltäkin brändeiltä, kuten Angelic Prettyltä ja SEX POT ReVeNGeltä. (Mutta huomioikaa kuitenkin, että kyseisistä liikkeistä ostaminen ei tue bändin toimintaa rahallisesti eikä myyntiluvullisesti...)

Keikkailuun kuuluu kyllä fanipöydän katsominen niin Japanissa kuin Suomessakin, mutta useasti Japanissa niissä on tarjolla ainutlaatuisia polaroid-kuvia tai keräilykortteja jäsenistä, mitä ei välttämättä maailmankiertueilta saa. Koska ne yleensä tulevat arpatuurilla, ne voi sitten muiden fanien kanssa vaihdella mieluiseensa bändinjäseneen ennen tai jälkeen keikan. Vaikka japanilaiset fanit ovatkin enimmäkseen itse arkoja lähestymään ulkomaalaisia faneja, kannattaa yrittää tätä toimintoa ihan molempien osapuolien vuoksi ja yhteistunnelman lisäämiseksi. Siinä saattaa jopa saada uusia tuttavuuksia paikallisista faneista!

Poikkeuksia toki löytyy, koska ihmiset kuitenkin ovat erilaisia ja persoonia, mutta enimmäkseen tunnelma fanien keskuudessa siellä on erittäin hyvä, vaikkei ihmiset edes tuntisi toisiaan entuudestaan. Yleisin kysymys vierustovereiden ja uusien tuttavuuksien kesken onkin "kuka on suosikkisi bändistä", jonka perään kehutaan toisen valintaa ja mainitaan jotain hyvää kyseisen jäsenen soittotaidosta tai ulkonäöstä. Ihkutus on vielä suurempaa, jos suosikki on sama, eikä mitään kilpailuhenkisyyttä asian suhteen ainakaan näkyvästi ole. Tämä toki on vain oma kokemukseni, mutta uskoisin sen olevan yleisin tapa suhtautua muihin faneihin. Toisinaan keikoilla bändit kehottavat tai se kuuluu jonkin biisin koreografiaan, että fanit ottavat toisiaan kädestä kiinni ja hyppivät yhdessä rivissä oikealle ja vasemmalle, ja tämä on ehdottomasti tehtävä jos ei mieli jäädä toisten jalkoihin. Hassua kyllä, suomalaisille faneille ei yleensä tunnu olevan mitään kynnystä rynniä toistensa päälle, mutta kädestä kiinni pitäminen voi aluksi tuntua hyvin intiimiltä. Sen yli kannattaa kuitenkin päästä. On aivan ihanaa olla keikalla fanien kanssa, jotka kunnioittavat ja rakastavat bändiä ja toisiaan!

Kohtaamisia idolien kanssa ehti tapahtua vähemmän, mutta ne olivat sitäkin antoisampia. Monen tuntemattomamman bändin jäsenet tekevät myös muuta työtä, joten itse törmäsin esimerkiksi yhteen baarimikkona ja joitakin näin jakamassa flyereita keikkapaikoilla mainostaakseen bändejään, kuin myös soittamassa klubeilla DJ:nä. Myös yhteen levykauppaan kaverin kanssa sattuessani siellä oli alkamassa An Cafen kuvaussessio, ja bändin parin jäsenen huomatessa meidät he tahtoivat tervehtiä ja esitellä itsensä ja kysellä maastamme. Oli tosi kiva huomata, että nimeäkin saaneet bändit käyttäytyvät yhä kunnioittavasti ja nöyrästi ulkomaalaisiakin fanejaan kohtaan.

Jos sattuu levynjulkaisun aikoihin Japaniin, kannattaa levynsä ostaa Tower Recordsin kaltaisista paikoista, missä levyn mukana saa oheissälää, kuten julisteita ja mahdollisesti jopa meet & greet -passin, kuten itselleni (täysin suunnittelematta ja iloiseksi yllätykseksi) kävi. Kannattaa siis aina uusien levyjen sisältä katsoa kaikki irtolehtiset, josko niiden kanssa pääsisi esimerkiksi tapaamaan bändiä!

Toki paljon suuremman fanimäärän myötä sikäläiset fanitapaamiset ovat paljon nopeatempoisempia kuin täällä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Kivaa oli myös saada jättää keikkakoreihin bändien jäsenille pieniä lahjakasseja, muistiaisia ja kirjeitä Suomesta. Toki sellainen on mahdollista Suomessakin (yleensä niitä annetaan jollekin staffiin kuuluvalle välitettäväksi bändille), mutta Japanissa se on lähinnä käytäntö oneman-keikoilla, että bändin jäsenillä on omat korinsa aulassa ja fanit saavat jättää niihin muistiaisensa.

Ehdottomasti tulevaisuudessakin Japanin-reissuilla on päästävä erinäisille keikoille - niin isoille kuin pienille. Suosittelen sitä kaikille niin yksin kuin kavereidenkin kanssa reissaaville. Paikalliset ovat hyvin avuliaita lippujen ostamisessa automaateista kuin myös keikkapaikoilla paikkanumeron etsimisessä. Ei kannata siis suotta jännittää, kuuleeko omaa lippunumeroaan ajoissa sisäänhuudettaessa jonosta tai löytääkö oikeaa paikkaansa keikkasalista. (Keikat on yleensä myös hyvin striimattu salissa oleville valkokankaille, joten takariveihinkin joutuneet fanit näkevät, mitä lavalla tapahtuu.) Kuten monet bändit sanovatkin, musiikki yhdistää ihmisiä ympäri maailman ja fanit ovat kuin yhtä suurta perhettä.


---


Onko sinulla aiheeseen liittyviä kokemuksia, joita haluaisit jakaa muiden suomalaisten j-rock-fanien kanssa? Otamme mielellämme vastaan Japanissa asuneiden tai siellä aikaa viettäneiden vinkkejä ja omia kokemuksia!
Lähetäthän kertomuksesi sähköpostitse osoitteeseen minttu@jame-suomi.com.
Saapuneet tekstit julkaistaan artikkelin kakkososassa.
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvä galleria


mainokset
  • SYNC NETWORK JAPAN
  • Chaotic Harmony
  • euroWH