HITT - Gloria, Helsinki 9.5.2015

keikkaraportti - 21.05.2015 20:56

Japanin komein mies rakastaa pianoaan ja kotimaataan - ja osaa myös tanssittaa fanejaan hellyydellä.

Kevät on jälleen koittanut myös harmaaseen pääkaupunkiin. Tästä varmana merkkinä voidaan pitää kirsikankukkia ja elämänmyönteistä tunnelmaa, jota Pohjolaan saapui levittämään muun muassa kirsikankukkaromansseista laulava pianotaiteilija HITT. Ilmeikkään muusikon kiertue oli ilmeisesti täysin soolona toteutettu. Lavalla nähtiin ainoastaan taiteilija itse pianoineen kaikkien muiden musiikillisten taustojen tullessa nauhalta. Tämä oli aiheeseen etukäteen tutustumattomalle reportterille pienimuotoinen yllätys. Joka luottaa nimenomaan elävän musiikin koskettavaan vaikutukseen, saattoi tuntea epäilyksen sisällään, kun lavalla ennen konsertin alkua olikin yksinkertaisesti pelkkä piano ja kaksi mikrofonia. Vaatinee melkoisesti karismaa ja itsevarmuutta muusikolta selviytyä koko keikan mittaisesta yleisön hallussaan pitämisestä yksin. Mahtoiko HITT onnistua tässä suuressa tehtävässään?

Konsertin miljöönä toimi vanha tuttu kulttuuriareena Gloria, joka monille varmaan jo itsessään takaa jonkin asteisen tunnelman kohoamisen. Lukuisat vuosien varrella samassa paikassa järjestetyt ja juhlitut mitä moninaisimpien japanilaismusikanttien konsertit ovat jo jättäneet konserttisaliin nostalgiset feromoninsa.

Mitään erityisen suurta tunnettavuutta ei HITT ole Suomessa kerännyt huolimatta siitä, ettei tämänkertainen ollut hänen ensimmäinen vierailunsa kaukaisessa maassamme. Artistin tuntemattomuus näkyi yleisön määrässä. Käytännössä melkeinpä jokainen, joka vain tahtoi, sai osansa eturivin paikoista lavan välittömästä läheisyydestä eli mistään yleisömerestä ei totisesti voitu puhua. Osa yleisöstä kuitenkin nautiskeli konsertista rennosti istuen yläkerran parvella tai salissa ilmeisesti aikaisemmin päivällä järjestetyn Helloconin jäljiltä olevien pöytien ääressä. Tunnelma oli siis kuin missä tahansa ravintola- tai baarikonsertissa konsanaan. Lavan edustalla seisovien innokkaimpien ansioksi mainittakoon, että he kyllä saivat vähäiseen määräänsä nähden sangen kiitettävästi melua ja töminää aikaan ennen artistin lavalle saapumista. Vaikka etukäteiskiljuminen saattoikin saada hieman kiusaantuneita katseita osakseen joiltain tahoilta, on kuitenkin ihan hyvä muistaa, että jrock-konsertissahan sitä oltiin. Mitäpä vähäinen yleisömäärä nyt olisi rock-konsertin joukkohysteriaa latistamaan.

Varmasti oli siis artistin miellyttävää astua lavalle, kun pienikin yleisö osoitti innostuneisuuden merkkejä. Varmaeleinen tähti käveli lavalle pianointron pauhatessa PA:sta ja aloitti esityksen soittamalla vielä itse pienen soololurituksen pianollaan. Sen jälkeen pantiin taustanauhat käyntiin ja alettiin niin sanotusti rokata. Pienenä henkilökohtaisena yllätyksenä totesin sen, etttä HITT ei suinkaan ollut pianoonsa sidottu, vaan keskittyi hyvinkin paljon pelkkään solistin rooliin. Pianoa hän soitti lähinnä rokkaavampien kappaleiden väliosissa ja täysin livenä esitetyissä mies ja piano -tyyppisissä balladeissa, joita kuultiin muutama.

Konsertin musiikillinen anti sinänsä oli sangen monipuolinen. HITTon kappalemateriaali kattaa muun muassa jo edellämainitut pianoballadit, jazzahtavan iskelmän, pirteän pop-punkin, jpop-tyylisen tanssijytkeen ja dramaattisilla melodioilla varustetut suurien tunteiden rock-hymnit. Monipuolisuuden ansiosta ei puolentoista tunnin settiä voinut musiikillisesti tylsäksi haukkua. Eri tyylilajien ennakkoluuloton kokeilu ja sekoittelu on taitolaji, jonka HITT taitaa vakuuttavasti. Musiikillisessa puolessa ei siis oikeastaan ole paljoakaan valittamisen aihetta. Monipuolinen ja omaperäinen artisti tarjosi ihailijoilleen takuulla juuri sitä, mitä nämä olivat tulleet hakemaan. Artistia ennestään tuntemattomat taas saivat varmasti kattavan kokonaiskuvan tuotannosta ja viihtyminen oli ummikollekin monipuolisella materiaalilla taattu.

Live-esityksen ongelma piilikin yhden miehen show'ssa pitkälti aivan muissa kuin musiikillisissa seikoissa. Konsertin äänimaailmaa tukevien taustanauhojen käyttö on monien yhtyeiden yleinen, joskin ehkä toisinaan hieman vaiettu, käytäntö. Sillä voi olla perusteensa, jos yhtye tahtoo myös live-esityksessään saada kappaleen sovitukseen kuuluvat jousisektiot tai vastaavat kuulumaan, eikä kiertuekokoonpanoon satu kuulumaan sinfoniaorkesteria. Tällainen lie täysin ”hyväksyttävää” monien mielestä, ja harvoin hyvän live-yhtyeen konserttisuoritus erityisemmin kylmenee moisista taustanauhoista. Kun HITTon tapauksessa koko muun yhtyeen (tässä tapauksessa perinteinen rock-kokoonpano ja elektronisia efektejä) soitto tulee nauhalta, saattaa yhden miehen harteille jäädä kohtuuttoman paljon viihdyttävän puolitoistatuntisen ylläpitämiseksi.

Henkilökohtaisesti ei minulla ole mitään HITTon valitsemaa toimintamallia vastaan sinänsä, mutta mieleen hiipi väkisinkin useassa kohtaa konserttia kysymys: Miksi artisti ei esitä näin hyvää musiikkiaan livebändin kanssa, koska eittämättä silloin saisi konserttitunnelmasta huomattavasti eläväisemmän ja täten paljon suuremman hurmoksen aikaan? Ehkei maksimaalinen hurmos sitten ole artistin tavoitteena? Vai ovatko kokonaisen yhtyeen lennättämiseen maapallon toiselle puolelle vaadittavat kulut tulleet vastaan ja muodostaneet esteen livebändin käytölle?

Sitä ei kyllä voi kiistää, etteikö HITT olisi yksinäänkin antanut kaikkeaan. Pääosin oli esitys nimittäin ainoastaan erittäin mielenkiintoinen ja solistisena esiintyjänä osoitti HITT olevansa huippuluokkaa. Kanssakäynti yleisön kanssa oli monipuolista jutustelevista ja yleisön suoranaisiin hilpeisiin naurunpuuskiin saattavista spiikeistä aina erään eturiviläisen poimimiseen lavalle tanssin pyörteisiin asti. Lisäksi artistilla oli toki omat koreografiansa hallussaan - ja vaikkeivät tanssiliikkeet nyt ehkä sieltä häikäisevimmästä päästä olleet, oli niitä kuitenkin viihdyttävä seurata. Näyttävän esiintymisen lisäksi loisti artisti toki myös laulullaankin. Komeasti kappaleen tunnelman mukaan pehmeän syvistä tulkinnoista kaihoisiin mutta vahvoihin falsetteihin vaihteleva laulu oli nautinnollista kuunneltavaa.



Konsertin tunnelmallisesti heikommin otteessaan pitävät kohdat eivät olleet varsinaisesti identifioitavissa yksittäisiin lauluihin. Joissain kohdin vain yksinkertaisesti huomasi, että mielenkiinto lavaa kohtaan oli päässyt väljähtämään ja omat asiaankuulumattomat ajatukset vallanneet keskittymiskyvystä alaa. Olipa istuvan yleisön joukossa nähtävissä ajoittain jopa matkapuhelimen ruudun loiste meneillään olevaa esitystä kiintoisammaksi ajanvietteeksi, mikä on sääli. Sille kuitenkin löytynee syynsä siitä, että niin kova lavamies kuin HITT olikin, ei hänkään sentään voinut täyttä intensiteettiä ja jännitettä pitää yllä koko konsertin jokaisena hetkenä.

Koko ”taustayhtyeen” soiminen keskitetysti vain PA:sta ei ollut myöskään teknisesti täysin ongelmaton ratkaisu. Taustanauhat oli säädetty ehkä hivenen liian kovalle Glorian kokoiseen pienehköön tilaan. Jos yritti keskittyä kuuntelemaan vain kaiuttimista raikavaa musiikkia, saattoi sen havaita melko sotkuiseksi miksaukseltaan. Taustanauhoista oli vaikea havaita mitään nyansseja tai musiikillisia hienouksia. Toki rytmit tulivat selväksi ja kappaleiden perustavanlaatuisimmat tunnelmat tavoitettiin, mutta loppujen lopuksi, kun asiaa tarkasti yritti analysoida, kaikki laulumelodioiden taakse jäävä tuntui jäävän pelkäksi puuroksi, mikä entisestään korosti HITTon valtavaa yksinäistä vastuuta.

Varsin omituinen oli myös ratkaisu, jossa artisti yleensä kappaleiden instrumentaalisissa väliosissa siirtyi pianonsa ääreen soittamaan taustanauhana olevan kappaleen mukaisesti jonkinlaista sooloa tilanteista hieman riippuen. Yleensä näissä kappaleiden väliosissa nauhalta olisi kuulunut kitarasoolo, jonka kuitenkin konsertissa peitti täydellisesti alleen live-pianon päälleliimatun kuuloinen pimputus. Jotenkin esityksen toteutusmallista kokonaisuutena jäi sellainen kuva, ettei taustanauhan kanssa esiintymistä oltu harkittu ja harjoiteltu aivan loppuun asti. Yksityiskohdat sen suhteen, miten esityksestä olisi saanut järkevimmin parhaat tehot irti, eivät tuntuneet olevan loppuunsa mietittyjä. Olen edelleen sitä mieltä, että helpoiten näitä ongelmia olisi saatu eliminoitua ihan elävillä soittajilla.

Konsertin kirkkaimmiksi hetkiksi nousivatkin täten täysin livenä esitetyt pianoballadit, joissa HITT ensinnäkin kohosi laulusuorituksissa parhaimmilleen ja osoitti lisäksi hallitsevansa myös mukana kulkevan soittimensa, johon kohdistuva rakkaushan koko kiertueen nimenä ja teemana oli, erinomaisesti. Itse asiassa musiikilliselta puolelta ainoa asia, jota aidosti jäin kaipaamaan, ja jota vilpittömästi odotin koko konsertin ajan, oli pianosoolo. Sellaista ei kuultu, mikä on suuri sääli, koska uskon, että koskettimiensa kanssa pääosin seisten ja selvästi soittamisestaan nauttinut artisti olisi osannut luoda soolosta huomattavan viihdyttävän live-numeron kaiken mekaanisen taustanauhamateriaalin vastapainoksi.

Vaikka kritiikki näin vahvasti taustanauhoihin perustuvasta konsertista ja sen tuottamista ongelmista on erittäin paikallaan, taisi loppupeleissä kuitenkin käydä niin, että HITT sulatti itse kunkin yleisön edustajan, allekirjoittaneen mukaan lukien, silkalla sympaattisuudellaan ja vahvalla karismallaan. Meluisan rock-konsertin esittäminen yksin ei ole mikään helppo homma. Kun setin päätyttyä huomasi hymyilleensä useampaan kertaan, keskittyneensä pääosin pelkästään tapahtumiin lavalla ja olevansa noin yleisesti erittäin hyvällä tuulella, saattoi todeta, että HITT onnistui tuossa tehtävässä kiitettävästi. Meluisat encore-vaatimukset osoittivat, että samanlaisia tuntemuksia oli myös pääosassa muuta yleisöä. Artisti palasikin setin jälkeen vielä lavalle kiittelemään ja pahoittelemaan sitä, että valitettavasti rajoitettu aika ei millään enää riittänyt ylimääräisen numeron esittämiseen. Komeasti mikrofoniin kajautettiin kuitenkin vielä Sakura Romance -laulun epätoivoinen ”Sakura”-voihkaisu. Mikro-encore siis tällä kertaa, mutta ehkä enemmän sitten ensi kerralla.

Rehellinen ollakseni en ole ottanut selvää, keikkaileeko HITT normaalisti kotimaassaan livebändin kanssa. Näin voisi olettaa rock-henkisen materiaalin pohjalta tai ainakin sitä toivoisi. Kappaleiden toimivuus yhden miehen voimalla oli jo sen verran vakuuttava, että kokonainen yhtye musisoimassa näitä lauluja elävänä HITTon johdolla voisi olla jo kliimaksista lähestyvä kokemus. Jäämme muiden vakuuttuneiden kanssa odottamaan sitä kokemusta Eurooppaan ja tänne Suomeen rantautuvaksi.

Ja vielä niille, jotka eivät konsertin musiikillisesta annista vakuuttuneet, muistutettakoon, mitä artisti itse tunnistettavasta aksentista huolimatta erittäin sujuvalla englannillaan kaikkien muiden hauskojen huomautusten lisäksi totesi: ”You're lucky... because I'm the most handsome man in Japan!”
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
aiheeseen liittyvät teemat

HITT - To my dearest, Piano ~Europe Tour 2015~

aiheeseen liittyvä galleria


mainokset
  • euroWH
  • Chaotic Harmony