Haastattelu Pikon kanssa

haastattelu - 29.01.2015 21:28

JaME:lla oli mahdollisuus haastatella Pikoa niin hänen kokemuksistaan Euroopassa kuin myös hänen musiikistaan.

JaME haastatteli sooloartisti Pikoa vuoden 2010 lopussa hänen kokemuksistaan Euroopassa sekä hänen musiikistaan ja silloisesta singlestään Wasuneragusasta.


Ensiksi, kiitos oikein paljon tästä haastattelusta.

Piko: Kiitos teille näin hienosta mahdollisuudesta.

Olet juuri esiintynyt Japan Anime Live -tapahtumassa, joka toi sinut monille Euroopan suurimmille lavoille. Millainen kokemus se oli?

Piko: Kaikki keikkapaikat olivat niin valtavia, että ne saivat minut aluksi todella stressaantuneeksi. Ulkomailla konsertoiminen ja muu oli niin uusi asia minulle, että siihen tottuminen kesti jonkin aikaa, mutta kaikki olivat todella mukavia. Loppujen lopuksi kaikki alkoi näyttää hyvältä ja kiertueella oli todella hauskaa.

Onko jotain, minkä tulet erityisesti muistamaan? Jotakin, joka erottui joukosta?

Piko: Se, että japanilainen anime on todella suosittua ulkomailla. Olin kuullut siitä, mutta olin todella hämmästynyt nähdessäni sen omin silmin. Haluan vielä tähdentää, että italialainen jäätelö oli todella hyvää!

Mitkä olivat ajatuksesi, kun sinulle kerrottiin esiintymisestä Japan Anime Livessä Euroopassa?

Piko: Olin innoissani, mutta koska se oli ensimmäinen ulkomaan-keikkani, olin myös hermostunut.

Oletko ollut Euroopassa aiemmin? Oliko eurooppalaisissa maissa konserttien lisäksi jotain muuta, mitä odotit innolla? Jos oli, niin mitä?

Piko: Olin itse asiassa ensimmäistä kertaa ulkomailla tämän kiertueen puitteissa. Keikkojen lisäksi olen kiinnostunut yhdestä asiasta, jota aion kokeilla matkustaessani ulkomaille seuraavan kerran: lehmien lypsäminen.

Miltä sinusta tuntui, kun tapasit taustabändisi ensimmäistä kertaa? Tulitteko heti toimeen keskenänne?

Piko: Jokainen jäsen on erilainen, joten olin aluksi aika hermostunut, mutta kaikki olivat niin mukavia, että tulin toimeen heidän kanssaan.

Milloin päätit haluavasi aloittaa uran muusikkona? Olitko tehnyt tietoisen valinnan siitä vai tapahtuiko se luonnostaan?

Piko: Kun julkaisin musiikkia netin kautta, tein päätöksen työskennellä musiikin kanssa tosissani.

Sinua kutsutaan ”ryouseirui-artistiksi”, koska äänialasi on todella korkea. Miten olet harjoitellut?

Piko: En ole tehnyt mitään erityistä ollakseni ”ryouseirui”. Halusin vain laulaa kunnioittamani artistin kappaleen kun huomasin, että minua kutsuttiin ”ryouseiruiksi”.

Tämä äänesi erikoisuus teki sinut suosituksi netissä, erityisesti Nico-Nico Dougassa, jossa miljoonat ihmiset katsoivat videoitasi. Tuntuuko sinusta jotenkin erilaiselta muihin artisteihin verrattuna, kun omaat näin uniikin taustan?

Piko: Kaikilla on erityisiä asioita tarjottavanaan. Muista erottuminen on jotakin todella luonnollista. Ääni, ulkonäkö, tapasi laulaa, kaikilla meistä on loputtomia erikoisuuksia. Satun vain sopimaan yhteen kategoriaan nimeltä ”ryouseirui”. En ole ainoa, joka on erityinen.

Onko sinulla neuvoja nuorille muusikoille, jotka haluavat seurata polkuasi?

Piko: Mitä ajatteletkin, mitä tunnetkin, toivon sinun tekevän mitä haluat, koska minäkin tein niin. Joku tukee sinua ja tasoittaa tietä sinulle. Tärkein asia on, että olet kiitollinen ihmisille, jotka ovat aina lähelläsi.

Miltä oletit musiikkiurasi näyttävän viisi vuotta sitten? Oletitko olevasi siinä, missä nyt olet: major-levy-yhtiön artistina ja Euroopan-kiertueen tehneenä?

Piko: En koskaan ajatellut sitä. Olin vain opiskelija pienessä kylässä. Ajattelin vain suorittavani opintoni päätökseen ja työskenteleväni sitten jossain firmassa. No, vaikka ajattelin sillä tavoin, tein silti musiikkia. (nauraa)

Mitkä japanilaiset tai länsimaalaiset artistit inspiroivat sinua?

Piko: Japanilainen artisti olisi Janne Da Arc ja kansainvälinen artisti olisi Mr. Big.

Singlesi Wasurenagusa julkaistiin joulukuun 8. päivänä 2010. Voitko kertoa meille vähän tämän kappaleen teosta? Mikä inspiroi sinua ja miten levytysprosessi sujui?

Piko: Koska se on TEGAMIBACHI REVERSEn lopputunnari, oli melko vaikeaa ylläpitää kappaleessa tasapainoa animemaailman ja omien tunteideni välillä. Levytyksen aikana oli todella vaikeaa esittää samaan aikaan sekä surua että ystävällisyyttä.

Voimmeko odottaa Pikon ensimmäisen kokopitkän levyn julkaisua piakkoin?

Piko: Se on sa-lai-suus!

Kappaleitasi kuunnellaan ympäri maailmaa. Voitko selittää sanoituksia ihmisille, jotka eivät tunne japanin kieltä?

Piko: Jos voitte kuvitella Wasurenagusaa kuunnellessanne jotakin sellaista kuin ”miksi olet surullinen ja mitä tapahtui, jos et voinut tavata häntä”, saatatte kyetä ymmärtämään tätä kappaletta.

Entä nimesi? Mitä se tarkoittaa ja miksi olet valinnut sen musiikkiuraasi varten?

Piko: Piko on koirani nimi. Olen käyttänyt Piko-nimeä siitä lähtien, kun rekisteröidyin Nico-Nico Dougan käyttäjäksi samalla nimimerkillä.

Äänesi on julkaistu Vocaloid-ohjelmistona. Miten tämä ohjelmisto luotiin ja miltä sinusta tuntuu tietäessäsi, että ihmiset voivat tehdä biisejä äänelläsi?

Piko: Äänitin 100 erilaista sanaa viidellä sävelkorkeudella ja noita ääniä käytetään näytteinä. Oli todella mukavaa tehdä musiikkia Vocaloidini kanssa, on vain mahtavaa kuulla se.

Musiikkisi ja imagosi ovat vahvasti yhdistettynä animemaailmaan. Mistä animesta pidät erityisesti?

Piko: Ensimmäinen suosikkini oli Dragon Ball Z, mutta nyt rakastan K-ON!!:ia.

Jos saisit valita animen luodaksesi sille kappaleen, mikä se olisi?

Piko: Olisi hienoa, jos voisin laulaa YU-GI-OH! -animesarjaa varten. Laulaisin todella intohimoisella tavalla. (nauraa)

Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on ja mitä fanit voivat odottaa sinulta seuraavaksi?

Piko: Julkaisen kolmannen singleni tänä keväänä. Käykää katsomassa viralliset kotisivuni www.piko-piko.jp muuta informaatiota varten.

Jättäisitkö lopuksi viestin lukijoillemme.

Piko: Olen aina kiitollinen kaikille faneilleni heidän tuestaan! Aion jatkaa omaan tahtiini, joten seuratkaa minua ikuisesti. Kiitos, kun luitte tämän kaiken! Byenie! (äännetään ”bainii”)


JaME kiittää Sony Music Japania tämän haastattelun mahdollistamisesta.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset
  • Chaotic Harmony
  • SYNC NETWORK JAPAN
  • euroWH