BABYMETAL - BABYMETAL

arvostelu - 02.07.2014 23:43

Katsaus hämmästystä ja kummastusta maailmalla herättäneen BABYMETALin debyyttialbumista.

”Mitä kummaa tämä on olevinaan?” saattaa olla monen vilpitön ensireaktio taas yhdestä uudesta japanilaisten mielikuvituksellisesta musiikkibisneksen piristämisideasta. Tällä kertaa kyseessä on BABYMETAL. Jo pelkkä konsepti herättänee runsaasti ihmetystä. Onhan kyseessä niinkin hersyvä perusajatus kuin laittaa metallimusiikissa raskaampaa jyystöä edustavan yhtyeen solisteiksi kolmen teini-ikäisen tytön jpop-yhtye, Sakura Gakuin. Karrikoidun stereotyyppinen mielikuva japanilaisista koulupukutytöistä laulamassa hevanderia on vähintäänkin hilpeyttä herättävä. Kokeellisesta musiikista innostuneita seikkailijoita se varmasti vetää puoleensa kuin jäätelökoju keskivertotallaajaa helteisenä kesäpäivänä. Kovasti se veti puoleensa myös allekirjoittanutta.

Toisten mielestä hauskaa, toisten mielestä ei ehkä niinkään. Tytöt itse ovat haastatteluissa ilmoittaneet, ettei heillä ollut ennen uuden yhtyeensä keulakuvina tanssahtelua ollut minkäänlaisia kokemusta metallimusiikista. Paholaisen maanpäälliset rytmit ja melodiat on siis joku takapiru luonut heidän laulettavakseen. Tuottaja kenties? Tai levy-yhtiö? Tarkkaan emme sitä tiedä. Pikaisesti tehty tutkimus ainakin osoittaa, että BABYMETALin ensimmäiselle, bändin nimeä kantavalle albumille, on kertynyt varsin laajan säveltäjä arsenaalin tuotoksia. Yhtyeen mystisten soittajien voidaan osin olettaa olleen asialla. Pseudonyymit identiteetit ja pääkallonaamarit takaavat, että verhon taakse kätkeytyneistä musikanteista on kovin vähän informaatiota saatavilla.

Nämä pohjatiedot herättävät jo varmasti uteliaan kuuntelijan mielenkiinnon itse mysteerilaatikon sisältöä kohtaan. Siispä levy soittimeen tai mahdollisesti tiedostot auki! Ensimmäinen kappale ei valitettavasti nostata toiveita kovinkaan korkealle. Babymetal Death nimittäin vyöryttää niskaan varsin geneeristä heviriffimyllytystä soundeilla, jotka hengittävät kuin kivi. Jokseenkin yliprosessoituja ratkaisuja äänimaailman suhteen osasi toisaalta tällaiselta projektilta odottaakin. Musiikillisilta ideoiltaan köyhästä aloitusbiisistä, jonka mieluusti mieltää vain ylipitkäksi introksi, tunkkaiset soundit kuitenkin syövät viimeisetkin mahdollisuudet. Eivätpä edes itse päätähdet, Su-metal, Moametal ja Yuimetal pääse lyhyitä esittäytymisrepliikkejä lukuunottamatta vielä ääneen.

Kakkosraidan Megitsune voisi julistaa siksi ralliksi, joka varsinaisesti käynnistää albumin irrallisen introrymistelyn jälkeen, ja antaa samalla oivan osoituksen siitä, mistä BABYMETALissa todella on kyse. Sointukulut ovat tuttua ja turvallista perinneheviä ja melodiat tarttuvat kärpäspaperin lailla. Koukkuina toimivat ehdalla perinneshamisenilla soitettu melodia, väliosan mielenkiintoisen ja eittämättä pahaenteiset instrumentaalivyörytykset sekä kertosäe, joka on todella ensiluokkainen poppiskertsiksi. Erittäin ilahduttavaa on kuulla, että pääosan varsinaisista lauluosuuksista hoitavan Su-metalin ulosanti ei todellakaan ole silkkaa kimitystä. Tiedossahan toki oli, että solisti on jo kouliintunut idolihommien saralla, mutta yllätyksenä kuitenkin tuli, että kyseisen solistin lauluääni on niinkin kypsä ja jopa tummansävyinen.

Samanlaisia positiivisia yllätyksiä voi odottaa myös seuraavilta raidoilta. Kaikkein ilahduttavinta on huomata, että kappaleiden sävellys- ja sovitustyössä on nähty vaivaa. Kyseessä ei suinkaan ole liuta persoonattomia listahiteiksi sävellettyjä muutaman soinnun renkutuksia, vaan jopa kunnianhimoisiksi äityviä teoksia, joissa riemukas musiikillinen fuusio ja monimuotoisuus kukkivat villisti. Matalavireiset kitarat tylyttävät erityisesti soolo-osissa miltei parodisen pullistelevasti. Se ei suinkaan tarkoita, että musisointi olisi mitenkään toistaitoista. Soitosta huomaa kyllä muusikoiden hallitsevan instrumenttinsa hyvin. Levyn kappaleiden perusideana voisikin pitää sitä, miten hevikliseitä tihkuva soitanta on häpeilemättä risteytetty tyylipuhtaiden jpop-melodiakulkujen kanssa, mikä muodostaa jotain originaalia. Alkuun levy saattaa kuulostaa yhdeltä sillisalaatilta, mutta melko pian sen huomaa erittäin maukkaaksi yhdistelmäksi. Toimivuus johtuu epäilemättä siitä, että sävellyksissä on kautta linjan todella hyvä melodiataju. Tämän lisäksi esimerkiksi Iine! sisältää täysin puun takaa iskevän muutaman tahdin hiphop-väliosan, jossa esitetään perinteinen ”Are you ready to mosh?” -kysymys ennen hevivaihteelle kääntämistä. 4 no uta puolestaan tarjoaa hymyilyttäviä reggae-rytmejä brutaalien karjuntaosuuksien väleihin tungettuna. Jousisovituksilla höystetyt vauhtimetalliset Akatsuki ja Ijime, dame, zettai sen sijaan tuovat tunnelmallisine melodioineen elävästi mieleen X JAPANin.

Kappalemateriaalia on albumilla niinkin runsaasti kuin 13 laulun verran. Siltikään levyn kuunneltua ei tunne oloaan kylläiseksi tai puutuneeksi, vaan pikemminkin tekisi mieli kuunnella koko teos samantien uudestaan. Tämä on epäilemättä vahva osoitus BABYMETALin musiikin mielenkiintoisuudesta ja moniuloitteisuudesta. Kokonaisuus tosin on vaihtelevuutensa vuoksi hyvin epäkoherentti, eikä ihme: albumi on koottu pitkälti aikaisemmin julkaistujen sinkkujen kappaleista. Tästä huolimatta BABYMETAL pystyy helposti osoittamaan, että jotain uutta on kuin onkin todella keksitty. Kawaii metal, joksi tämä riemastuttava fuusio on ristitty, on genre, jonka tämä albumi esittelee meille eittämättä oivaltavimmillaan.

Paranneltavaakin toki olisi vielä. Kappaleista huomaa, että niiden melodiat on tehty suuremmalla paneutumisella ja taidolla kuin metallipuoli. Biisien heviriffejä ei voi nimittäin sanoa millään mittapuulla kovinkaan innovatiivisiksi, vaan ne ovat mukana lähinnä metallisen tunnelman ylläpitämiseksi. Riffien tylsyys voi osaltaan johtua niin soundien leikkaussalimaisesta kliinisyydestä kuin siitäkin, että kitarat on viritetty niin alas, että hienovaraisemmat kuviot helposti puuroutuvat. Mahdolliselle seuraavalle albumille uskaltaakin rohkeasti toivoa riffien monipuolistamista ja panostusta niiden hiomiseen yhtä tajunnanräjäyttäviksi kuin melodiaosuudet debyytillä ovat. Toivelistalle voisi myös rustata kolmen laulajan tehokkaamman hyödyntämisen. Yuimetal ja Moametal eivät pääse albumilla kovinkaan paljon ääneen, ja erityisesti stemmalauluja soisi kolmelta laulajalta kuulevan enemmänkin.

BABYMETAL on albumina siitä poikkeuksellinen, että siinä on varsin läpinäkyvän tuotteistamisen ja muovisen brändäyksen sekaan osattu ujuttaa todella kiinnostava idea. Ensimmäisillä kuuntelukerroilla suhtautuminen BABYMETALin musiikilliseen antiin voi olla hyvinkin ristiriitaista. Kuuntelukertojen kerryttyä albumista kuitenkin saa paremman otteen. BABYMETALin musiikki on ehdottomasti tutustumisen arvoista ja omiaan sulattamaan mustavalkoisia käsityksiä vaikkapa genrelokeroinnista. Melko suurella todennäköisyydellä tämä on yhtye, joka joko herättää suurta ihastusta tai sitten vastaavasti valtaisaa vihastusta ja purevaa päänsärkyä. Itse nostan kuitenkin peukaloni ja suupieleni samaa kyytiä kohti yläilmoja. BABYMETAL voi ehkä olla tuote, mutta se on erittäin laadukas ja toimiva sellainen.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset
  • SYNC NETWORK JAPAN
  • euroWH
  • Chaotic Harmony