Venomstrip

biografia - 20.02.2012 00:48

Venomstrip

Venomstrip perustettiin alun perin 11. huhtikuuta vuonna 2007 Cinderella Knight -nimellä. Kokoonpanoon kuuluivat vokalisti Shou Shimizu, (ex. CLOUD) kitaristi Junya Kume ja Koichi Domoton supportbändin Mackiesin jäsenet vuodelta 2007, basisti Kenta Komatsuzaki, rumpali Kei Yamazaki ja sähköuruja soittava Jun Murayama. Vuonna 2007, 17. kesäkuuta he soittivat ensimmäisen oneman-keikkansa Harajuku Astrohallilla.

Saman vuoden loppupuolella bändi päätti, että oli aika ottaa tulevaisuus vakavasti, joten he muuttivat nimensä; nykyinen nimi, Venomstrip, tuli käyttöön 1. tammikuuta vuonna 2008. Samalla he muuttivat lavanimensä oikeisiin nimiinsä. Bändi antoi monesti kuultuun kysymykseen vastauksen, joka on jäänyt jokaisen kuuntelijan mieleen: he olivat vakavissaan bändinsä kanssa ja uskoivat päätyvänsä vielä pitkälle.

Seuraavassa maaliskuussa he julkaisivat ensimmäisen mini-albuminsa, Venomstripin, konsertissaan Harajuku Astrohallilla. Debyyttialbuminsa kauppaan tulemisen jälkeen he ovat esiintyneet monissa konserttipaikoissa, kuten Shibuya O-EASTilla, O-WESTilla ja BOXXilla. Monet keikoista ovat olleet loppuunmyytyjä.

Vaikka Venomstripin kokoonpano esiintyy myös Mackies-yhtyeen jäseninä, ottavat he myös osaa moniin Johnny’s Entertainmentin aktiviteetteihin. Kei on soittanut muun muassa NEWSin Never Ending Wonderful Story -kiertueella ja Arashin kanssa vuoden 2008 syyskuussa. Samana vuonna Junyu ja Jun olivat KAT-TUNin jäsenen, Tatsuya Uedan konsertin, MOUSE PEACEn, supportbändissä. Myös Jun oli LM.C:n ensimmäisellä maailmankiertueella soittamassa sähköurkuja.

21. tammikuuta vuonna 2009 Venomstrip julkaisi ensimmäisen singlensä, Brand new departunen, joka esitettiin ”Real Rode” –videopelin tunnusmusiikkina. 18. maaliskuuta vuonna 2009 he julkaisivat seuraavan mini-albuminsa, Neverending Storyn. Uuden albuminsa julkaisun jälkeen he esiintyivät lyhyellä promokiertueella ympäri Tokiota, Nagoyaa ja Osakaa. Kiertueen viimeinen show pidettiin Shibuya duo MUSIC EXCHANGElla. Huhtikuussa Venomstrip julkaisi hittikappaleensa, Butterflyn, musiikkivideon.

Vuoden 2009 jälkeen he ovat kuitenkin olleet hiljaisia julkaisupuolella. He ovat kiertäneet Japania useaan otteeseen vunna 2011, mutta vaikka julkaisutahti olisikin hidas, Venomstripin julkaisuja kannattaa aina odottaa.
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus


mainokset
  • euroWH
  • Chaotic Harmony
  • SYNC NETWORK JAPAN